Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Juha Rehula Farmasialiiton vetovastuuseen

Määräaikainen pesti alkaa viimeistään vuoden 2022 alusta ja kestää kevääseen 2023 saakka.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula
Kunnanjohtajan tehtävät vaihtuvat toiminnan- ja toimitusjohtajan tehtäviin. Kuva: Kimmo Brandt
  • Kalle Suomi

Pukkilan kunnanjohtajan virasta äskettäin irtisanoutunut Juha Rehula siirtyy Farmasialiitto-konsernin toimitusjohtajaksi.

Toimenkuva pitää sisällään Farmasialiiton toiminnanjohtajan ja Farmasialiiton Palvelut Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Farmasialiiton tiedotteen mukaan entinen keskustan kansanedustaja ja ministeri Rehula, 58, aloittaa tehtävässä kuluvan syksyn aikana.

Siirtymä toteutetaan joustavasti siten, että Rehula aloittaa viimeistään ensi vuoden alusta alkaen, ja määräaikainen tehtävä jatkuu 30. huhtikuuta 2023 asti.

Hollolan kunnanvaltuutettu Rehula valittiin Pukkilan kunnanjohtajaksi viime vuonna, ja viran oli tarkoitus jatkua ensi vuoden loppuun asti.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.