Kyllikki Saaren murha on Suomen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia. Kuopiolainen elokuvantekijä Sasu Kerman ei ollut kuitenkaan tapauksesta selvillä, kun yhteistyökumppani tuottaja Tuomas Ohtonen ehdotti, että kaverukset tekisivät Kyllikki Saaresta elokuvan.
Elokuva on nyt kuvattu, mutta yksin Kermanin tekemänä. Kesken kaiken kaksikko riitautui ja riita kesti peräti kaksi vuotta. Ensin Kerman esti Ohtosen yhteydenotot ja alkoi tehdä elokuvaa yksin. Ohtonen puolestaan selvitti, voiko Kerman toteuttaa hänen ideansa. Ajan kuluesssa yhteys miesten välille syntyi uudelleen ja kumpikin huomasi kärsivänsä ennen kaikkea ystävyyden rikkoutumisesta.
Kuuntele alta: Näin Kerman ja Ohtonen kertovat omin sanoin riitansa alkamisesta, minkälaista on elokuvan tekeminen pienellä budjetilla ja siitä miten kaikki lopulta ratkesi.
Neljän vuoden työ ja muutama näytös
Kuopiolaistaiteilija Sasu Kermanin tuotannot ovat hitaita, koska tekeillä on useita elokuvia yhtäaikaa. Tuotantojen rahoittaminen on haastavaa. Apurahoja pitkien elokuvien tekemiseen Kerman on saanut Taidetoimikunnalta ja Pohjois-Savon kulttuurirahastolta. Myös Siilinjärven kunta ja Olvi-säätiö ovat rahoittaneet tekemistä. Elokuvasäätiöltä rahaa ei ole herunut vielä kertaakaan.
Eniten Kerman kaipaa apua elokuvan markkinointiin.
– Onhan se ihan järjetöntä, että teen neljä vuotta työtä elokuvaan, joka pyörii vain muutaman kerran jossain teattereissa. Täysin pähkähullua ja mielestäni jopa rikos tätä taidealaa kohtaan, hän puuskahtaa.
Kermanin elokuvien hintalappua laskevat alas harrastajanäyttelijät ja vapaaehtoiset avustajat. Puoliso Katriina Kerman on ollut vuosien aikana monissa eri rooleissa visuaalisena asiantuntijana, puvustajana ja lavastajana.
Tuotannot ovat vetäneet Sasu Kermanin monta kertaa henkisesti ja taloudellisesti tiukille. Hän on joutunut muun muassa panttaamaan työvälineensä odotellessaan saataviaan.
Elokuvien tekeminen vie voimia varsinkin silloin, kun mieltä mieltä painaa riita yhteistyökumppanin kanssa. Kermanin oma energia ei riitä elokuvan markkinointiin ja levitykseen.
– Eikä minulla ole siihen kykyjäkään, olen elokuvantekijä, hän huudahtaa.
Sovun jälkeen jälleen yhteistyön aloittava parivaljakko on pohtinut, miten elokuvalleen saisi paremmin näkyvyyttä. Tuomas Ohtonen toivoisi Suomeen uutta foorumia, joka tunnettaisiin, ja johon omia projekteja saisi esille.
– Youtubehan on yksi paikka, mutta se ei mielestäni riitä, hän toteaa.
Yksi vaihtoehto olisi tehdä yhteistyötä yksityisten pienten elokuvateattereiden kanssa.
– Tuottaako se? Saako ammattilainen palkaksi vain hyvän mielen, hän pohtii.
Kerman kääntää katseensa julkisen palvelun suuntaan.
– Löytyisikö esimerkiksi kaupungin puolesta kulttuurituottaja, joka osaisi hoitaa ja auttaa paikallisten elokuvien levityksessä?
AV-tuotannot tehdään Etelä-Suomessa
Elokuvien tekeminen on keskittynyt Helsinki-Tampere-akselille. Myös tv-sarjat kuvataan usein Etelä-Suomessa. Välillä pohjoisempi paikkakunta nousee esiin, mutta se johtuu yleensä siitä, että tuotantoon on luvattu sieltä taloudellista tukea.
Varkautelainen Jere Koistinen on saanut pikkusummia kunnista, joissa hänen elokuviaan on kuvattu.
– Esimerkiksi se, että kotikaupunki Varkaus on tukenut elokuviani vaikuttaa uskottavuuteeni tekijänä, Koistinen kertoo.
Postiivinen vaikutus näkyy myös mainosprojekteissa. Vajaat kymmenen vuotta elokuvia tehnyt Koistinen rahoittaa elokuvia tekemällä mainoksia. Vuonna 2017 teattereissa nähty ensimmäinen elokuva Ensitreffit päätyi myös televisioon TV5:lle.
Toinen tuotanto Insite movie on tehty englanniksi yhdysvaltalaisten näyttelijöiden kanssa. Koistisen tavoitteena on saada elokuva valmiiksi kevään 2022 aikana.
Pienessä maassa on pienet piirit
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen johtaja Ulla Simonen on sitä mieltä, että alueellista näkökulmaa tarvitaan alalla.
Simonen ymmärtää uusien tekijöiden hankaluudet saada työlleen näkyvyyttä. Pienessä maassa tekijöitä on vähän ja he ovat usein verkostoituneet jo opiskeluaikanaan. Myös tuotantoyhtiöiden niukat resurssit on yksi pullonkaula. Aikaisemmin tuotantoyhtiössä työskennellyt Simonen tietää, että uusia tekijöitä etsitään koko ajan.
Katsojien saamiseksi Simonen kehottaa elokuvantekijöitä olemaan aktiivisia ja menemään mukaan näytöksiin. Ennen esitystä on mahdollista esitellä itsensä ja elokuva.
– Tekijän läsnäolo näytöksessä on merkityksellistä, hän toteaa.
Elokuvasäätiö jakaa eniten ei oota
Ei ole poikkeuksellista, että pienten elokuvien tuotannon rahoitus pitää raapia kasaan eri lähteistä. Suomen elokuvasäätiö ei pysty jakamaan tukirahoja kuin murto-osalle elokuvista.
Säätiö vastaanottaa noin 2 000 hakemusta vuosittain. Erilaisia tukimuotoja on useita. Esimerkiksi vuonna 2020 säätiö sai yli 600 tuotantotukihakemusta, joista 200 hyväksyttiin.
– Kaikki hakemukset käsitellään, mutta hyviäkin hankkeita jää rahoittamatta. Mielellämme tukisimme enemmän, kertoo johtaja Lasse Saarinen.
Elokuvasäätiön tuki on harkinnanvaraista julkista tukea. Rahankäyttöä säätelevät valtionavustuslaki ja laki valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen.
Tänä vuonna säätiöllä on jaossa tukirahoja yhteensä noin 24 miljoonaa euroa. Toimintaa rahoitetaan muun muassa veikkausvoittorahoista, joiden vähenemistä ei kompensoida ensi vuonna täysimääräisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti tällä viikolla leikkausten kohteet ja euromäärät. Jos ne toteutuvat esityksen mukaisesti, elokuvasäätiö menettää ensi vuonna 1,8 miljoonaa euroa. Yhden elokuvan kustannusarvio on Suomessa keskimäärin 1,5–1,6 miljoonaa euroa.
Lue lisää:
Pölösen Hamsterit-elokuvalle 680 000 euroa tuotantotukea
Vuokattiin puuhattava kansainvälinen elokuvakeskus sai lisäaikaa tontin maksulle Sotkamon kunnalta
Kainuuseen houkutellaan elokuvatuotantoja omalla kuvapankilla