Katalonian MM-ralli ajetaan 15.10.-17.10. Kaiken rallisisällön löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.
Ranskalainen Sebastien Ogier voi sinetöidä kahdeksannen rallin maailmanmestaruutensa perjantaina alkavassa Espanjan MM-rallissa. Toyota-kuljettaja Ogier starttaa Katalonian asfalttiteille 24 pisteen MM-johdossa tallikaveriinsa Elfyn Evansiin.
Ogierin mestaruus saa sinettinsä, jos ero Evansiin on vähintään 30 pistettä ennen kauden viimeistä MM-rallia Italian Monzassa. Näin käy esimerkiksi siinä tapauksessa, että Ogier ajaa voittoon ja on vähintään toinen rallin päättävällä Power Stage -erikoiskokeella.
Jos Evans ajaa voittoon, ratkaisu siirtyy varmuudella Monzaan riippumatta Ogierin tuloksista. Jos kaksikko päätyisi kauden päättyessä tasapisteisiin, Ogier voittaisi mestaruuden, koska hänellä on Evansia enemmän osakilpailuvoittoja.
– Olemme vahvassa tilanteessa mestaruuskamppailussa. Espanjassa meillä on ensimmäinen realistinen mahdollisuus varmistaa mestaruus ja tiedän, mitä minun pitää tehdä. Lähden taistelemaan saavuttaakseni mestaruuden, Ogier ennakoi.
Evans osoitti nopeutensa voittamalla äskettäin ajetun Jyväskylän MM-rallin. Evans tietää, että hänen tiensä mestaruuteen on pitkä, mutta walesilainen kehuu Kataloniaa hänelle mieluisaksi kilpailuksi.
– Espanjan asfalttitiet ovat todella upeita. Tähän mennessä, kun olen ajanut Yariksella asfaltilla, tiet ovat olleet yleensä likaisia ja pito heikkoa. Odotan innolla nyt parempaa pitoa, mutta toisaalta tähän aikaan vuodesta ei ole mitään takeita siitä, että tiet ovat kuivia. Jos alkaa sataa, rallista voi tulla vaikea, Evans mietti.
Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.
Latvalan Toyotalla tuplajuhlat?
Jari-Matti Latvalan johtama Toyota-talli pääsee Kataloniaan herkullisesta tilanteesta, kun Toyotalla on mahdollisuus varmistaa myös valmistajien mestaruus. Toyotan etumatka Hyundaihin on peräti 61 pistettä. Toyotan juhlat alkavat, jos eroa on Hyundaihin on vähintään 52 pistettä ennen kauden viimeistä osakilpailua.
– Kataloniassa ajetaan MM-sarjan parhailla asfalttiteillä. Tietysti meitä helpottaa, ettemme joudu putsaamaan sorateitä rallin ensimmäisenä päivänä. Mahdollisuudet mestaruuksiin ovat hyvät, mutta meidän on tehtävä kaikki asiat huolellisesti, Latvala totesi rallin kynnyksellä.
Hyundain belgialaiskuljettaja Thierry Neuville on MM-tilanteessa kolmannella ja Toyotan Kalle Rovanperä neljännellä sijalla. Rovanperän väkevä nousuvire katkesi Jyväskylässä, kun hän ajoi ulos ja tormäsi hiekkakasaan Patajoen erikoiskokeella.
Neuville, Rovanperä ja Hyundain virolaiskuski Ott Tänak kamppailevat tasaisesti MM-sarjan kolmannesta sijasta. Koko kolmikko mahtuu vain kahden pisteen sisälle, joten mitään ei ole vielä ratkaistu.
Espanjan MM-rallissa ajetaan 17 erikoiskoetta ja yhteensä 280 erikoiskoekilometriä. Perjantaina kurvaillaan kuusi erikoiskoetta, lauantaina seitsemän ja sunnuntaina neljä erikoiskoetta.
Katalonian MM-rallin aikataulu ja Ylen lähetykset
Torstai 14.10.
Ennakkotunnelmat kello 21.50–22.20 TV2
Perjantai 15.10.
EK 1 (20,00 km) kello 09.43
EK 2 (21,80 km) kello 11.21
EK 3 (14,21 km) kello 12.42
EK 4 (20,00 km) kello 16.00
EK 5 (21,80 km) kello 17.38
EK 6 (14,21 km) kello 18.59
Lauantai 16.10.
EK 7 (14,08 km) kello 09.44
EK 8 (19,17 km) kello 10.37
EK 9 (24,40 km) kello 11.30–12.30 TV2
EK 10 (14,08 km) kello 15.14
EK 11 (19,17 km) kello 16.07
EK 12 (24,40 km) kello 17.00–18.00 TV2
EK 13 (2,15 km) kello 19.00
Sunnuntai 17.10.
EK 14 (9,10 km) kello 08.00
EK 15 (16,35 km) kello 09.00–10.00 Yle Areena (10.00–11.00 TV2)
EK 16 (9,10 km) kello 11.29
EK 17 Power Stage (16,35 km) kello 13.00–14.30 TV2
Maanantai 18.10.
Kooste: Power Stage kello 10.45–11.43 TV2
Lue myös:
Kalle Rovanperän kommentit auton säädöistä huolestuttavat – "Selässä ei enää mitään vakavaa"
Craig Breen saa näyttää kyntensä M-Sportilla – "Olen tehnyt tämän eteen töitä koko elämäni"