Aristokraattinen taustakaan ei pelastanut frankkien johtavaa veronkantajaa Partheniusta kansan vihalta.
Parthenius oli roomalainen ylimys – hänen isoisäkseen arvellaan keisari Avitusta – joka yritti 500-luvulla toimeenpanna verotuksen Rooman raunioille syntyneessä frankkivaltakunnassa.
Germaanisille frankeille verotus oli kauhistus, sillä he pitivät verovapautta vapaan miehen tunnusmerkkinä.
Partheniuksen karuna kohtalona oli tulla kivitetyksi hengiltä.
Historiantutkija, dosentti Antti Kujalan teos Voudintileistä veroparatiiseihin. Verotuksen historiaa alkaa lennokkaalla kuvauksella 1500 vuoden takaa.
Partheniuksen tarina on esimerkki siitä, kuinka verot ovat aina herättäneet suuria tunteita.
Verottajaa on vihattu, veroja on vastustettu ja niitä on yritetty kiertää mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Ja samalla - verot ovat olleet riesanamme niin kauan kuin valtioita on ollut olemassa. Siis ainakin 4000 vuotta.
– Veroja on ollut niin kauan kuin on ollut julkista valtaa, Antti Kujala sanoo.
Veroja kannettiin jo sivistyksen kehtona pidetyssä Mesopotamiassa. Egyptin vanhimmista hautakammioista löytyy seinäpiirustuksia, joissa kirjurit merkitsevät muistiin kannettujen verojen määriä.
Ja tietysti Roomassa, jossa keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
Eikä verotus ole kulttuurisidonnainen järjestelmä.
– Kovinkin erilaisissa, mutta taloudelliselta kehitysasteeltaan samassa vaiheessa olevissa kulttuureissa verotus on toiminut hämmästyttävän samankaltaisesti.
Esimerkkinä Kujala mainitsee keskiaikaisen ja uuden ajan alun kristityn Euroopan ja islamilaisen maailman, joissa läänitysjärjestelmät olivat lähes identtiset.
Eikä verojärjestelmä lopulta poikennut oleellisilta osiltaan nykyisestä: jo ajanlaskun alussa kannettiin suoria ja epäsuoria veroja sekä tulleja.
Ihmisvero eli sotapalvelus puuttuu nykyverokatalogista, mutta sillekin on Kujalan mukaan vastineensa.
– Varusmiespalvelusta voi pitää yhdenlaisena ihmisverona.
Veroparatiisit ovat modernin yhteiskunnan tuotos
Viime viikkojen suuri verotusta koskeva uutinen on liittynyt veroparatiiseihin. Pandoran paperit -tietovuoto osoitti, että veroparatiisit elävät ja voivat hyvin.
Veroparatiisilla tarkoitetaan maata tai aluetta, jossa on olematon verotus, alhainen säätely ja tiukka pankkisalaisuus. Se on siis paikka, jonne on houkuttelevaa siirtää varoja, jotka on tienattu korkean verotuksen alueella.
Veroparatiisi-sana esiintyy myös Antti Kujalan kirjan otsikossa. Ilmiö lienee siis kohtuullisen merkittävä verotuksen historiassa.
Siksi onkin yllättävää, että mitään veroparatiisin kaltaistakaan ei löydy verotuksen vuosituhantisen historian varrelta ennen 1900-lukua.
Antti Kujalalla on asialle hyvä selitys.
– Veroparatiiseja ei löydy historiasta, koska niille ei ollut mitään tarvetta. Rikkaat eivät maksaneet veroja, eikä heillä siis ollut mitään syytä piilotella omaisuuttaan.
Rikkailla Kujala tarkoittaa yhteiskunnan yläluokkia, aatelistoa ja papistoa, jotka oli pääsääntöisesti, joskaan ei käytännössä täysin, vapautettu veronmaksusta. Lisäksi yritys- ja sijoitustoimintaa verotettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa yleensä vain lievästi.
Verotuksen suuri linja kulki läpi vuosisatojen niin, että rahvas maksoi, eliitti hyötyi ja rahat, tai ihmisvero eli sotilaat, menivät armeijoiden ylläpitoon.
Käänne tapahtui vasta ensimmäisen maailmansodan myötä.
Se oli paitsi inhimillisesti, myös taloudellisesti niin valtava ponnistus, että kaikkien panosta tarvittiin.
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena veropohja laajeni, veroprogressio - verotus tiukkenee tulojen kasvaessa - otettiin käyttöön ja verotuloja ohjattiin koulutukseen, terveydenhoitoon ja eläkkeisiin.
Syntyi moderni yhteiskunta.
Samalla syntyi tarve piilottaa varallisuutta verottajalta.
– Sveitsi on ensimmäisiä veroparatiiseja, jonne ulkomaisia pääomia alkoi siirtyä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, Antti Kujala sanoo.
Sveitsin asema perustui puolueettomuuteen, minkä vuoksi talletukset olivat siellä turvassa kansainvälisen politiikan muutoksilta ja sodilta.
Sveitsi sai pian seuraa Liechtensteinin ja Luxemburgin kaltaisista lilliputtivaltioista. Sittemmin veroparatiiseja on syntynyt ympäri maailman.
Verotus erotti vahvan ja heikon valtion
Veroparatiisiyhtiöistä ja -sijoituksista kerrottaessa muistetaan useimmiten mainita, ettei niiden omistaminen ole laitonta, jos niistä on ilmoitettu oman maan viranomaisille.
Ongelmatonta niiden olemassaolo ei silti ole.
– Jos merkittävä osa pääomista on siirretty veroparatiiseihin, se on pois näiden alueiden kehityksestä. Näin on esimerkiksi useissa Afrikan maissa sekä Venäjällä, Antti Kujala sanoo.
Myös verotuksen pitkä historia opettaa, että veroparatiisien kaltaiset vuotokohdat kannattaisi tukkia.
– Menestyneen valtion edellytys oli hyvintoimiva verotusjärjestelmä.
Esimerkiksi Rooman tai Britannian nousu maailmanvallaksi perustui tehokkaaseen verotukseen. Samoin Ruotsin kehitys köyhästä ja takaperoisesta valtiosta Itämeren suurvallaksi 1600-luvulla pohjasi verotuksen kiristämiseen.
Vastaavasti matalan verotuksen alueet, kuten keisarillinen Kiina, Turkin sulttaanikunta tai aatelin hallitsema Puola-Liettua, jäivät vahvempien jalkoihin.
Esimerkit ovat kaukaa menneisyydestä, mutta Kujalan mukaan verotukseen pohjaavan vahvan valtion periaatteetta voidaan soveltaa myös nykyaikaan.
– Yhdysvalloissa moni haluaa kutistaa valtion roolin minimiin. He unohtavat, että maan taloudellinen menestys perustuu pitkälti innovaatioihin, jotka on kustannettu julkisin varoin.
Esimerkkeinä Kujala listaa avaruustutkimuksen ja sotateollisuuden, jotka vaativat niin suuria taloudellisia panostuksia, ettei yksityisellä puolella ole sellaiseen mahdollisuuksia.
– Keksintöjen kaupallinen hyödyntäminen yksityisellä puolella toki osataan. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Elon Muskin avaruusturismi. Perustutkimus on kuitenkin tehty julkisella rahalla.
Lue lisää: