Onhan siinä aina jotain suloista, kun poliitikko, hänen avustajansa tai viestintäkonsulttinsa keksii uuden termin, jota esihenkilö tai asiakas alkaa sitten A-Studiossa ja tiedotustilaisuuksissa toistella. Vaalitappiosta tulee torjuntavoitto, muiden surkeuteen perustuvasta voitosta vahva luottamuksen osoitus hallitukselle.
Kuluneen hallituskauden suosituimpia hokemia ovat olleet oikeudenmukainen siirtymä ja reilu ilmastotoimi.
Se on tietysti strateginen valinta. Epäreiluiksi koetut poliittiset päätökset tapaavat olla epäsuosittuja, ja jos epäreiluuden kokijoita on riittävästi, päätös kaatuu, ja kannatus laskee. Niinpä nuorten eläkenurinasta – sikäli kuin sellaista edes on – ei tarvitse olla yhtä kiinnostunut kuin taitetusta indeksistä urputtavien vanhusten mellakoinnista.
Ilmastopolitiikassa riskinä on, että jos toimia yritetään tehdä liian nopeasti, ei lopulta saada tehtyä mitään. On siis ymmärrettävää, että poliitikot käyttävät paljon aikaa ja vaivaa reiluudesta viestimiseen.
Mutta kuten useimmat poliittiset hokemat, ei reiluuskaan oikeastaan tarkoita juuri mitään.
Kannattaa siis aina olla varuillaan, kun poliitikko tai etujärjestö puhuu "suomalaisten", "kansan" tai "meidän kaikkien" puolesta. Silloin voi olla varma, ettei tämä todellakaan ole "meidän kaikkien" etu.
Reilu ilmastotoimi on kelvoton ilmaisu jo siitä syystä, että kaikilla poliittisilla toimijoilla on eri käsitys siitä, mikä on niiden kannattajien kannalta reilua. Kun siis puhutaan reilusta, puhutaanko siitä, mikä on reilua vihreiden vai perussuomalaisten kannattajien mielestä? Saako päätöksen reiluutta arvioida SAK vai EK?
Kannattaa siis aina olla varuillaan, kun poliitikko tai etujärjestö puhuu "suomalaisten", "kansan" tai "meidän kaikkien" puolesta. Silloin voi olla varma, ettei tämä todellakaan ole "meidän kaikkien" etu. Kun kirjoitimme viime vuonna työryhmän kanssa kirjan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, emme varsinaisesti salailleet sitä, että tarkastelemme asiaa nimenomaan Y- ja Z-sukupolvien näkökulmasta.
Käsitteen kehnoutta lisää myös se, ettei se ota kantaa siihen, millä aikavälillä reiluutta arvioidaan. Päätökset, jotka voivat lyhyellä aikavälillä olla jollekin ryhmälle reiluja, eivät välttämättä todellakaan ole sitä pitkällä aikavälillä jollekin toiselle. Tietenkin minusta on juuri tänä aamuna surkeasti nukutun yön jälkeen erittäin reilua, ettei kahvin tuotantoa ole ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi rajoitettu, mutta eroosion riivaamat brasilialaiset saattavat olla toista mieltä.
Pehmittämisen lisäksi reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta puhumalla poliitikko vierittää tahallaan tai tahattomasti vastuuta yksittäistä ihmistä isommille yksiköille.
Ei ole kohtuullista, että ilmastotoimet kaatuvat yksittäisen kansalaisen harteille tai niskaan – kivoja ruumiillisia ilmaisuja molemmat! – vaan päävastuu täytyy puhujasta riippuen olla kansainvälisellä yhteisöllä, yrityksillä tai tuhmalla kapitalistisella talousjärjestelmällä.
Kansalaisten niska-hartiaseudusta huolehtiminen on sikäli erikoista, että jos ilmastokeskustelussa jokin konsensus on, niin se, että näin monimutkaisen ongelman ratkaisemiseen tarvitaan monien eri sektoreiden yhteistyötä.
Ja tyystin toinen kysymys on se, kuinka luottavaisin mielin pitäisi suhtautua Yhdysvaltain kaltaisten kehitysmaiden kykyyn tehdä kovia ilmastopäätöksiä, kun se on osoittautunut hyvin hankalaksi Suomessakin.
Pitkällä aikavälillä ympäristön kannalta olisi reilua, että ihmisiä lakattaisiin varjelemasta omilta tunteiltaan ja edellytettäisiin, että aikuiset alkaisivat käyttäytyä kuin aikuiset eivätkä parkuisi mielipahaansa kuin pahaiset kakarat.
Minusta kansalaisia ei ole syyllistetty lähimainkaan tarpeeksi. Ilmastonmuutoksen tehokas hillitseminen vaatii isoja muutoksia koko inhimilliseen elämäntapaan. Jos siinä halutaan onnistua, ei ole sellaista vaihtoehtoa, että kaikki ympäristön kannalta haitallinen toiminta jatkuu kuten ennenkin.
Ja vaikka länsimainen elämäntapa onkin luonut erinomaiset olosuhteet shoppailemiseen, ei "systeemi" pakota ketään tilaamaan joka päivä internetistä turhaa paskaa. Jokainen tekee valintansa lopulta itse.
Pitkällä aikavälillä ympäristön kannalta olisi reilua, että ihmisiä lakattaisiin varjelemasta omilta tunteiltaan ja edellytettäisiin, että aikuiset alkaisivat käyttäytyä kuin aikuiset eivätkä parkuisi mielipahaansa kuin pahaiset kakarat.
Ja se, että poliittista keskustelua edes yritettäisiin käydä käsitteillä, jotka eivät voi tarkoittaa ihan mitä tahansa.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden päätoimittaja, jonka mielestä elämän ei pidä olla helppoa ja kivaa.
Kolumnista voi keskustella 22.10. klo 23.00 saakka.