Viime vuoden maaliskuussa kuljin pitkin sateista ja aavemaisen tyhjää Times Squarea metsästämässä Manhattanin viimeistä etätöihin tarvittavaa näppäimistöä. Läpimäristä sukista huolimatta olisin nauranut ääneen, jos joku olisi tuolloin sanonut, että vaikka koronaan tullaan kehittämään useita rokotteita ennätysvauhdilla, yli viidesosa kansasta tulee näistä kieltäytymään.
Maskiraivo, koronapassikiukku ja rokotevastaisuus ovat kuitenkin täysin aitoja ilmiöitä, jotka eivät paljoa naurata, sillä ne pitkittävät koronakurimustamme ihmishenkien kustannuksella täysin tarpeetta.
Koronapandemian jyllätessä pian jo kolmatta kalenterivuottaan, Suomessa täyden rokotesuojan piiriin on päässyt noin 70 prosenttia kansasta. Yhdysvalloissa vain vajaa puolet Alabaman ja Mississippin väestöstä on täysin rokotettuja.
Bidenin lupaama 70 prosentin rokotuskattavuuden saavuttaminen on jäänyt pahasti deltavariantin jalkoihin, ja tutkimuskeskus toisensa jälkeen on ehdottanut uusia toimintamalleja paikallisen koronastrategian pelastamiseksi. Terveysjärjestelmän operatiivisten rakenteiden muuttamisesta ei kuitenkaan ole paljoakaan apua, sillä koronan vastaisessa taistelussa heikoimmaksi lenkiksi ovat paljastuneet asiakkaat itse.
On hyvä muistaa, että rokotevastaisuudessa on kyse paljon syvemmistä asioista kuin poliittisesta identiteetistä.
Rokotevastaisuus on vahvinta Yhdysvaltojen syvässä etelässä sekä kaupunkikeskusten ulottumattomissa olevissa yhteisöissä, joissa sattumoisin myös edellisen presidentin kannatus on voimakkainta. Valitettavan monelle rokottamattomuus on poliittista puhdasoppisuutta todistava hihamerkki tarkkaan harkitun terveyspäätöksen sijaan.
Suomessakin rokottamattomuuskysymyksestä viritellään kovaa vauhtia puoluepolitiikan sijaissotatannerta tutulla persut-vastaan-muut -asetelmalla. On hyvä kuitenkin muistaa, että rokotevastaisuudessa on kyse paljon syvemmistä asioista kuin puoluejäsenyydestä tai poliittisesta identiteetistä.
Itse asiassa rokotevastaisuus on paljon nykypoliitikan päivänpolttavia kysymyksiä vanhempi ilmiö. Edward Jennerin vuonna 1796 keksimä isorokkorokote oli mullistava hetki lääketieteen historiassa, mutta rokotuksia oli vaikea saada käsivarsiin valloillaan olleen rokotevastaisuuden johdosta.
Vuonna 1813 rokotustahtia lähdettiin nostamaan perustamalla kansallisen rokotusjohtajan tehtävä, mihin nousi hienostotaustainen baltimorelainen lääkäri James Smith. Hänen vastuullaan oli sekä rokotteiden puolesta kampanjointi että itse rokotenäytteiden postittaminen, joista ensimmäinen sujui varsin mallikkaasti. Valitettavasti postin lajittelu ei kuulunut Smithin vahvuuksiin, ja hänet erotettiin usean ihmisen kuolemaan johtaneen lehmänrokko- ja isorokkolähetyksien keskenään sekoittamisen jälkeen.
Vasta aluillaan ollut moderni yhdysvaltalainen terveysjärjelmä koki ensimmäisen julkisen nöyryytyksen ja jo pitkään valloillaan ollut taistelu kansan luottamuksesta korkeasti koulutettujen lääkärien ja perinteisten kansanhoitajien välillä kääntyi Smithin erheen vuoksi eliittiä vastaan.
Kuten syvän etelän rokotetilastoista näkyy, luottamus ylhäältä johdettuun terveysjärjestelmään ei ole vielä tänäkään päivänä täysin palannut ennalleen.
Käsin kosketeltavissa oleva luokkajako isojen kaupunkien eliittien sekä syrjäseutujen kansalaisten välillä on monelle maalaiselle tarpeeksi hyvä syy jättää Valkoisen talon koronaneuvonantaja Anthony Fauchin ohjeet omaan arvoonsa.
Sosiaalisen median muodostamat kaikukammiot pahentavat tilannetta entisestään. Ei ole varmasti kenellekään yllätys, että viimeisimpien tutkimusten mukaan rokotevastaisia yhdistää muun muassa ‘epätavallisten uutislähteiden’ ja sosiaalisen median pääsääntöinen käyttö tiedonhankinnassa.
Toinen Yhdysvaltain rokotevastaisia yhdistävä tekijä on usko salaliittoteorioihin, ja näitä on viimeisen vuoden aikana todellakin riittänyt.
Yliopiston käyneen kansainvälisen eliittipyrkyrin näkökulmasta paikallisia rokottamattomia olisi helppo ylenkatsoa, mutta tarkemmin ajateltuna eipä oma rokotteen luokse johtanut ajatuspolkuni ollut rokotekriitikon mietteitä monimutkaisempi.
Suoraselkäisenä suomalaisena olen voinut noudattaa valtiovallan käskyjä elämäni varrella sangen turvallisesti, eikä Salmisen Mikan lääketieteellisen auktoriteetin vastustaminen tuo omissa piireissäni poliittisia lisäpisteitä. Oma rokotuspäätökseni olikin lopulta sosiaalista minäkuvaani tukeva automaatio.
Jos olen rokotteen ottaessani väärässä, virheestä ei itseni lisäksi kärsi kukaan muu.
Näyttää siltä että me rokotetut tulemme mitä todennäköisimmin olemaan historian oikealla puolella, mutta kuinka moni meistä on itse perehtynyt vaikkapa koronarokotteen mahdollisiin haittavaikutuksiin? Ainakin oma käsitykseni rokotteen pitkäaikaisvaikutuksista perustuu täysin muilta omaksumaani tietoon.
Ainoa mielekäs ero minun ja rokotevastaisen päätöksissä on tekojemme vaikutuksissa muille. Jos olen rokotteen ottaessani väärässä, virheestä ei itseni lisäksi kärsi kukaan muu.
Samaa ei voi sanoa koronarokotteen ottamatta jättävistä, joiden päätöksestä voi pahimmillaan käynnistyä pitkä ja kalmaisa tapahtumaketju, josta kaikki eivät selviä. Jopa Alabamassa rokotemyönteisyyttä näyttää löytyvän, kun tuo ketju on osumassa omalle kohdalle, sillä noin 80 prosenttia korkean riskin ryhmään ikänsä vuoksi kuuluvista on molempien annosten suojassa.
Tämän valossa me rokotetut voimmekin vain toivoa, että rokotevastaisetkaan eivät joutuisi koskaan katumaan päätöksiään.
Alexander Puutio
Kirjoittaja on liikenteessä Manhattanin ja Brooklynin kaduilla kahden Pfizerin taktiikalla maski tiukasti kasvoilla - varmuuden vuoksi.
Kolumnista voi keskustella 31.10. klo 23.00 saakka.