Kuopion Saaristokaupungin Niittylahdessa olevan lotjan hylyn poisto on edennyt ripeästi. Matalassa vedessä maannut hylky on haitannut virkistyskäyttöä viime vuosina yhä enemmän, kun lahden alueelle on tullut lisää asutusta.
Noin 30-metrinen lotja on aiheuttanut vaaraa matalassa lahdessa. Veden korkeudesta riippuen hylky on ollut välillä alle metrin etäisyydellä veden pinnasta.
1950-luvulla lahteen uponneesta kuljetuslotjasta nostetaan kaivinkoneella lautalle arviolta 40–50 tonnia puutavaraa. Urakoitsija Miika Pitkäsen mukaan hylky on paremmassa kunnossa kuin odotettiin.
– Sitä on pystytty nostamaan isoina paloina. Arviolta 90 prosenttia on saatu jo nostettua. Irtolankkuja ongitaan ylös vielä ainakin tämä päivä.
Nostokulut ovat 13 000 euroa, jonka Lehtoniemen osakaskunta ja Kuopion kaupunki jakavat puoliksi. Sukelluksista tulee vielä lisäkustannuksia.
– Se on osakaskunnalle melkoinen paukku. Mutta poishan se on sieltä saatava, sanoo Lehtoniemen osakaskunnan puheenjohtaja Taavetti Raatikainen.
Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.