Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Diakin toiminta jatkuu Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä ja Porissa – tulkkikoulutus siirtyy Turusta Helsinkiin

Turussa on koulutettu viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja.

nainen viittomakielinen kädet viitot
Turussa koulutetaan viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja. Arkistokuva. Kuva: Valeria Borovskaya/Yle
  • Tapio Pukkila

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus on yksimielisesti päättänyt uudistaa Diakin kampusrakennetta toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntusen esityksen mukaisesti.

Diakilla on nykyisellään kampukset viidessä kaupungissa: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa.

Tiedotteessa kerrotaan, että jatkossa Diakilla on kampukset vain Helsingissä, Oulussa ja Porissa.

Pieksämäellä säilyy Diakin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI) keskittynyt DiakHub-yksikkö, joka toteuttaa koulutustoimintaa Itä-Suomen alueella.

Turun-kampus suljetaan 2023

Diakin Turun-kampuksen toiminta siirtyy Helsinkiin syyslukukauden 2023 alussa.

Muutostarpeen perusteena on muun muassa varautuminen kiristyvään taloustilanteeseen. Diak pyrkii ennakoimaan rahoituksen kiristymistä ja turvaamaan toimintaedellytyksensä pitkällä aikavälillä.

Kampusrakenneratkaisu ei aiheuta irtisanomisia. Muutos voi vaikuttaa Pieksämäellä ja Turussa henkilöstön ensisijaiseen työpisteeseen. Käytännön asiat tarkentuvat Diakin mukaan muutosprosessin seuraavissa vaiheissa.

Turussa koulutetaan viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja.

Turun-kampuksella on tällä hetkellä 136 opiskelijaa ja henkilökunnan määrä on 17. Pieksämäen-kampuksella työskentelee tällä hetkellä 33 henkilöä ja opiskelee 369 opiskelijaa.

Koko Diakissa on valtakunnallisesti 3 098 läsnä olevaa opiskelijaa. Henkilökunnan määrä on 261.