Kuolleet eläimet ovat omiaan herättämään tunteikasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Keskusteluissa puidaan muun muassa metsästyksen etiikkaa ja ylipäätään metsästyksen tarpeellisuutta. Eläimen kunnioittaminen on usein keskustelun keskiössä.
Voiko kuolleen eläimen kuvaaminen olla kunnioittavaa ja miksi monet metsästäjät ottavat kuvia saaliistaan?
– Joku kuvaa itseään salilla peilin kautta. Minä kuvaan itseäni metsässä tällaisten lintujen kanssa, sosiaaliseen mediaan eräsisältöjä tekevä Antti Matikainen kertoo.
Matikaiselle saaliskuvat ovat metsästysmuisto ja merkki onnistumisesta. Saalis on aina ponnistelun ja työn tulos.
Videot ja kuvat netissä vaikuttavat ihmisten mielikuvaan metsästämisestä. Siksi Matikainen haluaa näyttää esimerkkiä nuorille metsästäjille.
Hän miettii eläimen asettelua ja esittämistä tarkasti. Eläimestä kuvataan aina siistimpi puoli, joka ei ole niin verinen tai reikäinen. Esimerkiksi luoti voi tehdä ulostuloreiän puolelle rumaa jälkeä.
Matikainen kertoo, että hyvällä ajatuksella otetut riistakuvat eivät herätä kipinää vastakkainasettelulle.
– Ruma riistakuva on älyttömän hyvä täky trollaajalle.
Matikaisen mielestä kukin saa julkaista sellaisia saaliskuvia kuin tahtoo. Hän kuitenkin toivoo, että kuvien ottamiseen käytettäisiin enemmän aikaa ja saaliista kunnioitettaisiin esittämällä se siistinä, koska se on hänen tapansa kunnioittaa eläintä kuvissa.
– Totuus on kuitenkin se, että veren kanssa ollaan tekemisissä ja henki eläimeltä siinä lähtee.
Jäykistä kuvista toiminnallisuuteen
Saaliskuvia on otettu niin kauan kun kameroita on ollut olemassa. Jo ennen kameroiden yleistymistä metsästyskuvia maalattiin. Suomen metsästysmuseon kokoelmissa on tuhansia saaliskuvia aina 1880-luvulta lähtien.
– Vanhoissa kuvissa leimallista on, että niissä on paljon ihmisiä. Esimerkiksi koko seura tai kylä, kertoo metsästysmuseon amanuenssi Perttu Matero.
Kuvissa näkyi aikanaan huomattavan paljon saalista. Siinä saattoi olla koko ryhmän lintusaalis tai ketunpyytäjän koko talven nahat.
Valokuvauskulttuurin aloittivat metsästäjät, joilla oli valokuvaukseen varaa, eli käytännössä urheilumetsästysporukat. Tavallisella kansalla ei ollut varaa kuvata, ja he halusivat jopa piilotella saalistaan.
– Kansanperinteessä saalista on pidetty tärkeänä, eikä sitä ole haluttu esitellä. Joku voi tulla kateelliseksi, katsoa pahalla silmällä ja pilata pyyntionnen, Matero sanoo.
Saalista kunnioitetaan
Eläimen asentoihin ja poseerauksiin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota, ja kuvaukseen on tullut eettistä koodistoa.
– Vanhoissa kuvissa saatetaan istua hirven päällä. Jossain vaiheessa se on jäänyt pois. On katsottu, ettei se ole saalista kunnioittavaa, Matero kertoo.
Materon mukaan myös sosiaalisen median alkuvuosina nettiin ladattiin harkitsemattomia kuvia, joissa saalis oli aseteltu luonnottomasti tai näytettiin runsaasti verta.
– Tänä päivänä julkisesti jaetuissa kuvissa on mietitty aika tarkkaan, miten saalis esitetään. Niissä halutaan esittää saalis kunnioittavassa valossa. Kuvien jakajat ymmärtävät, että he välittävät metsästyksen julkisuuskuvaa, Matero sanoo.
Eräsisältöjä tekevä Antti Matikainen näkee päivittäin Facebookissa ja Instagramissa saaliista kuvia, jotka eivät hänen mielestään kunnioita eläintä.
– Eläintä roikotetaan, on verta ja karvaa sekaisin, kessu huulessa ja olut kourassa.
Ihminen on valtias
Turun yliopiston tutkija Elisa Aaltola kertoo, että metsästyskuvilla on haluttu usein rakentaa maailmankuvaa, jossa eläimet ja ihmiset ovat toisistaan erillisiä. Eläimet edustavat luontoa ja ihmiset taas kulttuuria.
– Saalistuskuvissa mallinnetaan sitä, että ihmisellä on valta hyödyntää muuta luontoa ja käyttää sitä mahdollisimman tehokkaasti. Ihminen on valtaa pitävä, arvokas ja hänellä on korkein status, kun eläin on nujerrettu, Aaltola sanoo.
Kunnioittavasta kuvaustavasta huolimatta Aaltola suhtautuu saaliskuviin varauksella.
– Lähestyn itse kriittisesti sellaisen kärsimyksen tai kuoleman kuvaamista, joka on vain estetiikkaa ilman kritiikkiä. Silloin on vaarana, että siitä tulee mässäilyä.
Vaikka Aaltola itse kyseenalaistaa metsästystä etiikan näkökulmasta, ei saaliskuvien kritisointi Aaltolan mielestä välttämättä tarkoita sitä, että kritisoisi metsästystä ylipäätänsä.
Kriitikko voi myös peräänkuuluttaa sitä, että eläinten näkökulma ja mielellisyys tunnustetaan, jolloin kuvaaminen liittyy vahvasti kysymykseen eläinten kunnioituksesta muunakin kuin tapettuna ruhona.
– Jos arvostetaan eläimiä, pitäisi olla aika korkealla rima julkaista kuvia tapetuista eläimistä ja retostella niillä kuvilla. Riippumatta siitä, hyväksyykö metsästyksen vai ei, Aaltola sanoo.
Netissä yleisöä ei voi valita
Antti Matikaisella on monenlaisia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Moni on kasvissyöjä tai jopa metsästystä vastustava, mikä vaikuttaa siihen, millaisia kuvia ja videoita Matikainen julkaisee.
Hän kertoo saaneensa metsästysvideoista voimakasta palautetta. Hän on julkaissut videoita esimerkiksi hirven suolistamisesta ja paloittelusta maastossa, joiden yhteydessä hän on ilmoittanut mahdollisesti häiritsevästä sisällöstä.
Matikainen painottaa, että aina me itse valitsemme mitä katsomme ja seuraamme.
– Irvokkaat kuvat saaliista ruokkivat tätä vastakkainasettelua. Vastakkainasettelu ei varmaan tule koskaan loppumaan, eikä ehkä sen tarvitsekaan loppua.