Tällä viikolla Suomeen perustettiin totuus- ja sovintokomissio, joka alkaa selvittää saamelaisten historiallista ja nykyistä syrjintää sekä oikeusloukkauksia. Suomelle ja saamelaisille hanke on historiallinen, ja odotukset ovat korkealla.
Muualla maailmassa menneisyyden vääryyksiä sovittelemaan pyrkiviä totuuskomissioita on ollut kymmeniä, ja saavutukset ovat olleet vaihtelevia.
1. Mihin totuus- ja sovintokomissiolla pyritään?
Tarkoitus on ennen muuta saada aikaan muutos, ja luoda uudenlainen vuoropuhelu eri kansojen ja kansanryhmien välillä. Näin totuus- ja sovintokomissioiden merkitystä kuvailee alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessori Pirjo Kristiina Virtanen Helsingin yliopistosta.
– Suomessa tämän koskee sekä saamelaisia että suomalaisia, hän painottaa.
Yleisesti totuuskomissioiden ytimessä on ajatus, että menneisyyden vääryyksien tai rikosten osapuolet kokoontuvat yhdessä käymään läpi sitä, mitä on tapahtunut ja miten siitä voisi toipua.
Useimmiten komissiot ovat tutkineet valtion historiallista roolia jonkin kansanryhmän syrjimisessä tai alistamisessa.
– Yleensä näissä prosesseissa maailmalla on voitu sopia myös jonkinlaisista korvauksista, Virtanen sanoo.
Suomessa nyt perustetun komission tehtäväksi ei annettu korvauksista sopimista, sanoo valmistelutyössä vuosia mukana ollut Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosastolta.
– Komissio toimii itsenäisesti, emmekä tiedä vielä minkälaisiin suosituksiin se päätyy, hän sanoo.
Totuus- ja sovintokomissioden käsittelemät menneisyyden vääryydet ovat myös monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tämän vuoksi on toivottavaa, että ne herättävät laajempaa keskustelua yhteiskunnassa.
2. Mistä maista Suomi on ottanut totuuskomissiolleen mallia?
Tunnetuin esimerkki totuuskomissiosta löytyy Etelä-Afrikasta, jossa menetelmää käytettiin apartheid-järjestelmän eli rotuerottelupolitiikan purkamisessa 1990-luvulta eteenpäin.
Viime aikoina esiin on noussut myös Kanada, jossa on selvitetty alkuperäisväestön asemaa, etenkin lasten julmaa kohtelua koulukodeissa.
Kanada on ollut esimerkki usealle alkuperäiskansojen kohtelua selvittäneelle maalle. Kanadasta on otettu mallia myös Suomessa ja Norjassa, kun ne ovat perustaneet omat totuus- ja sovintokomissionsa.
– Totuus- ja sovintoprosessit ovat monessa maassa olleet kansallisesti todella merkittäviä hankkeita. Uskon, että kun tämä lähtee Suomessakin liikkeelle, tulemme käymään läpi hyvin olennaisia asioita Suomen ja saamelaisten yhteisestä historiasta, Suurpää sanoo.
3. Mitä konkreettista muualla on tällaisella työllä saatu aikaan?
Monessa maassa on jouduttu kysymään, onko totuus- ja sovintoprosesseilla saavutettu toivottuja tuloksia.
Kanadassa alkuperäiskansojen tilannetta tutkinut komissio julkaisi loppuraporttinsa jo vuonna 2015.
Tänä vuonna lukuisat uudet merkitsemättömät hautalöydöt ovat kuitenkin repineet haavat jälleen auki. Löydöt ovat karmealla tavalla konkretisoineet komission arvion, jonka mukaan tuhansia alkuperäiskansoihin kuuluneita lapsia kuoli koulukodeissa 1800- ja 1900-luvuilla.
– Tietysti näihin prosesseihin kohdistuu paljon odotuksia, eikä työ ole helppoa. Esimerkiksi Kanadan komissio teki runsaasti toimenpidesuosituksia. Jonkin ajan kuluttua esitettiin kuitenkin kritiikkiä siitä, että niitä ei ollut riittävästi toteutettu, Johanna Suurpää sanoo.
Etelä-Afrikassa mustien ja valkoisten välinen epätasa-arvo ei ole hävinnyt totuuskomission työn seurauksena. Yleinen kritiikin aihe onkin se, että komissio jätti vähemmälle huomiolle yhteiskunnan rasistiset valtarakenteet, jotka toimivat koko apartheid-järjestelmän pohjana ja oikeutuksena.
Pirjo Kristiina Virtanen sanoo, että esimerkiksi Etelä-Afrikan kohdalla voimme kysyä, onko tehty niitä isoja yhteiskunnallisia muutoksia, joita olisi pitänyt tehdä.
– Syvällisten muutosten aikaansaaminen on vaikeaa. Muutoksen on käytävä läpi koko yhteiskunnan: niin kasvatuksessa, koulutuksessa, instituutioissa kuin terveydenhuollossakin, hän luettelee.
Virtasen mukaan perimmiltään on kyse erilaisuuden ja moninaisuuden hyväksymisestä.
– Puhutaan mielen kolonisaatiosta. Vaikka ihmisiä ei fyysisesti sorrettaisi, heille on voitu opettaa, että vain yksi ajattelutapa on oikea.
4. Mitä muut Pohjoismaat ovat tehneet?
Norjassa perustettiin vuonna 2018 komissio tutkimaan saamelaisten ja Norjan suomalaisperäisten kveenien kohtelua. Ruotsissa vastaavanlaista komissiota valmistellaan parhaillaan.
Norjassa saamelaisten historia poikkeaa osin Suomesta. Maassa on ollut aikoinaan käytössä laki norjalaistamisesta. Se on kieltänyt saamen kielen käytön.
– Voi sanoa, että historiallisesti saamelaisia on syrjitty erityisesti hallinnollisesti. Nykyään Norja on kuitenkin ainut Pohjoismaa, joka on ratifioinut YK:n työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen, Virtanen sanoo.
Grönlannin väestön kohtelua ja tanskalaistamista käsitellyt sovintokomissio jätti raporttinsa jo vuonna 2017, mutta sen toimenpidesuosituksia ei ole otettu käyttöön. Emämaa Tanska ei komission työhön halunnut osallistua eikä sen tavoitteista päästy Grönlannissakaan yksimielisyyteen.
Historiapolitiikkaan perehtynyt tanskalaistutkija Astrid Nonbo Andersen kirjoittaa, että muiden Pohjoismaiden olisi syytä tutustua Grönlannin sovintokomission kokemuksiin vastaavien virheiden välttämiseksi.
5. Miksi tällaista komissiota tarvitaan?
Pirjo Kristiina Virtanen toivoo, että työnsä aloittavalla komissiolla on käytössään tarpeeksi tietoa saamelaisista ja heidän kokemuksistaan.
– Erityisen tärkeää olisi kuulla vanhempia saamelaisia, joilla on paljon suullista tietoa.
Kipeimpiä asioita saamelaisten kohtelussa on ollut esimerkiksi lasten sijoittaminen pitkäksi aikaa koulukoteihin.
Johanna Suurpää toivoo, että totuus- ja sovintoprosessi lisää luottamusta saamelaisten ja Suomen valtion välillä.
– Toivon, että tämä saa myös Suomen valtion tietoisemmaksi omasta historiastaan, hän sanoo.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 31.10. klo 23:een asti.
Lue lisää:
Saamelaisten ja valtion välistä historiaa selvittelevän totuuskomission perustaminen etenee
Kielensä kadottaneet lapset - näin saamen kieli pestiin pois
Kymmenet saamelaiset kertoivat elämästään tietokirjaa varten
Ristenrauna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 1960-luvulla