Pääministeri Boris Johnson saapui Roomaan G20-huippukokoukseen avustuslupauksen kanssa.
Britannia lähettää 20 miljoonaa rokotetta kehittyviin maihin vuoden loppuun mennessä.
Rikkaita ja köyhiä maita yhdistävät pandemian aiheuttamat talousvaikeudet. Kokouksessa haetaan keinoja maailmankaupan elpymiseen.
Aiemmin tänä vuonna maailman rikkammat G7-maat ilmoittivat rokotetoimitusten lisäämisestä. Britannia ilmoitti tuolloin 100 miljoonan rokotteen toimittamisesta.
Ryhmän tavoitteena on miljardin rokotteen jakelu.
Pääministeri Johnsonin mukaan maailman taloudellinen toipuminen on sidoksissa siihen, miten nopeasti pandemia kukistetaan.
Pääministerin kanslia julkisti Johnsonin linjauksia ennen Rooman kokouksen alkua.
G20-ryhmän ulkopuolisten maiden johtajat ja poliitikot ovat vedonneet kokousta isännöivään Italian pääministeri Mario Draghiin, jotta rokotteiden jakoa voitaisiin muuttaa nykyistä reilummaksi. Köyhissä maissa tapaukset ovat kasvussa, mutta toimitukset hidastelevat.
Armeija apuun ilmasillalle
Yhdysvallat, EU, Britannia ja Kanada yrittävät koota tämän kuun loppuun mennessä 240 miljoonaa käyttämätöntä rokotetta eteenpäin toimitettavaksi. Lähettävien maiden sotilaita on kaavailtu avuksi jakeluoperaatiossa muun muassa auttamaan lentokuljetusten järjestelyssä.
Uutistoimisto Reutersin kokoaman tilaston mukaan Afrikassa raportoidaan miljoona uutta tartuntaa kahdessa kuukaudessa.
Kokousvieraita paikalle vielä tänään
Osa kokousvieraista, kuten Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat jo Roomassa.
Muun muassa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja prinssi Charles saapuvat kokouskaupunkiin aamupäivän aikana.
Itse kokouksen on määrä alkaa kättelyillä ja yhteiskuvalla noin 12.30 Suomen aikaa.
Kokous kestää kaksi päivää.