Suomen ykköspelaaja Emilia Soini on edennyt squashturnauksen loppuotteluun Lancasterissa Pennsylvaniassa. Soini kukisti 12 000 dollarin (noin 10 400 euroa) turnauksen välierissä Englannin Margot Prown 3–0.
Ykkössijoitettuna Soini pääsi suoraan turnauksen toiselle kierroksella ja kukisti Kolumbian Laura Tovarin 3–2. Puolivälierissä hän pudotti Meksikon ykköspelaajan Diana Garcian jatkosta samoin lukemin.
Garcia-voittoon Soini tarvitsi tunnin, mutta Prown hän kukisti vain 25 minuutissa. Soini kertoi olevansa tyytyväinen etenkin siihen, että pystyi kääntämään aiemmat tiukat ottelut edukseen.
– Tulin kipeäksi ennen ensimmäistä peliä, joten kisan alku oli vähän takkuileva. Puolivälierässä ei ollut oikein mitään odotuksia, koska oma olo ei ollut vielä lähelläkään normaalia ja Dianan kanssa on ollut aina tiukkaa.
– Vähän meinaa paikat kolottaa kahden 5-eräisen jälkeen, mutta tänään välierässä terveydentila oli jo selvästi parempi ja lyönti sekä ajatus kulkivat hyvin.
Loppuottelussa Soini kohtaa Hongkongin Chan Sin Yukin. Soini on squashin maailmanlistalla sijalla 47 ja Yuk sijalla 89.
– En ollut aikaisemmin kuullutkaan Chanista, mutta kun olen katsellut hänen pelejään täällä, niin hän on kyllä törkeän hyvä. Lähden loppuotteluun ilman paineita. Tulin tänne hakemaan otteluita ja niitä on nyt tullut hyvin, Soini kommentoi välierän jälkeen.