Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yksi henkilö menehtyi koronan aiheuttamaan tautiin viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan maakunnan 26:s koronan aiheuttama kuolemantapaus tuli viikonloppuna. Sairaalassa koronatilanne on jälleen pahentunut ja yksi leikkaussali joudutaan sulkemaan.

Seinäjoen Y-talon sisäänkäynti talvella
Seinäjoen Y-talo. Arkistokuva. Kuva: Hanne Leiwo / Yle
  • Elina Niemistö

Yksi henkilö on menehtynyt koronan aiheuttamaan tautiin viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla. Koko pandemian aikana maakunnassa on kuollut koronan seurauksena 26 ihmistä.

Sairaalan näkökulmasta koronatilanne on jälleen pahentunut, sillä kuusi potilasta on osastohoidossa ja kaksi tehohoidossa. Yksi leikkaussali joudutaan laittamaan kiinni kuormituksen takia.

Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo sanoo, että sairaalan leikkaussalien tilannetta arvioidaan seuraavan kerran keskiviikkona. Tänään kokoontuu myös maakunnan koronaryhmä Nyrkki.

Viikonloppuna tuli ilmi yhteensä 74 uutta tartuntaa. Luvussa ovat mukana perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina tehdyt testit.

Seuraa maakunnan koronauutisia täältä.