Länsi-Pohjan alueen tartuntatautilääkäreiden mukaan on käynyt ilmi, että jotkut huoltajista ovat aikoneet viedä lapsensa kuudentena karanteenipäivänä koronatestiin ja pyrkimyksenä on ollut lyhentää lapsille määrättyä karanteenia.
Huoltajat ovat ilmoittaneet myös koululle, että mikäli testin tulos on negatiivinen, lapsi tulee seuraavana päivänä kouluun. Väärää tietoa karanteenin keskeyttämisen mahdollisuudesta on ollut liikkeellä muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Tartuntatautilääkärit tähdentävät, että karanteeni perustuu tartuntatautilakiin ja päättyy ainoastaan tartuntatautilääkärin päätöksellä, vaikka testin tulos olisi negatiivinen. Altistumisen vuoksi karanteeniin määrätyn henkilön karanteeni kestää kymmenen päivää.
Lääkärit muistuttavat, että koronavirustestiin mennään vain silloin, kun ilmaantuu koronavirustautiin sopivia oireita.
Länsi-Pohjan johtajaylilääkäri Jyri J Taskilan mukaan Länsi-Pohjassa on linjattu, että oireeton henkilö voi mennä koronatestiin ainoastaan tartuntatautilääkärin määräyksestä.
Tälläkin hetkellä Länsi-Pohjan alueella on satoja altistuneita henkilöitä karanteenissa, heidän joukossaan paljon muun muassa koululaisia.
– Meillä ei ole mitään mahdollisuutta karanteenissa olevien oireettomien testaamiseen, resurssit eivät riitä ja oireettomien testaus vaarantaa nopean tartunnanjäljityksen, kun oireisten testaus viivästyy.
Jyri J Taskilan mukaan thl on ohjeistanut, että altistumisen vuoksi karanteeniin määrätty voidaan kuudentena päivänä otetun negatiivisen testin perusteella vapauttaa karanteenista, mutta vain erikoistapauksessa. Länsi-Pohjassa on linjattu, että alueella toimitaan tämän ohjeistuksen mukaan.
– Tällainen erikoistapaus voisi tulla kysymykseen, jos henkilö työskentelee kriittisellä alalla, jossa hänen työpanoksellaan on erittäin suuri merkitys. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sairaanhoitajaa tilanteessa, kun resurssit ovat vahvasti ylikuormittuneet.
Länsi-Pohjassa on keskiviikon jälkeen todettu 28 uutta koronavirustapausta. Tartuntoja on todettu tällä viikolla yhteensä 54.
Kuntien koronajäljitys on ollut kuormittunut jo useiden viikkojen ajan.
5.10. 2021 Juttua täydennetty johtajaylilääkri Jyri J Taskilan kommenteilla.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.