Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen on saanut kansainvälisen naisverkoston IWF:n Women Who Make a Difference -palkinnon, joka myönnetään merkittävästä yhteiskunnallisesta työstä.
– Olen erittäin iloinen tästä upeasta palkinnosta, joka osaltaan tukee naisten aseman vahvistumista yhteiskunnissa, Viljanen sanoo kaupungin tiedotteessa.
Palkintoperusteiden mukaan Viljanen on osoittanut aitoa johtajuutta urallaan, tasa-arvon edistäjänä ja verkoston jäsenenä. Koronakriisin keskipisteessä hän on kaupunginjohtajana reagoinut kansalaisten huolenaiheisiin, toteuttanut kriisiin liittyviä terveys- ja turvallisuustoimia, etsinyt tapoja tukea yrityksiä sekä onnistunut välittämään positiivista energiaa.
Naisverkosto IWF myönsi Viljasen lisäksi viisi muuta tunnustuspalkintoa Barbadokselta, Ghanasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista tuleville naisille.
Viljanen: Oltava valppaana, ettei hyvä kehitys taannu
Viljanen on työskennellyt pitkään suomalaisessa julkishallinnossa. Hän on ollut töissä sekä ministeriöissä että kaupungeissa.
– Olen iloinen siitä, että näiden vuosikymmenten aikana naisten asema on Suomessa ja maailmassa kehittynyt ja yhä useammat naiset ovat johtavissa asemissa. Naisten aseman vahvistuminen yhteiskunnassa lisää yhteiskunnan tasa-arvoisuutta, Viljanen sanoo.
Viljasen mukaan on kuitenkin oltava valppaana ja demokratioiden tulee puolustaa arvojaan, ettei hyvä kehitys taannu.
Vuonna 1974 perustettu International Women's Forum IWF on kutsuverkosto, joka haluaa edistää naisten johtajuutta ja puolustaa tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.
Viljanen on ollut pitkään aktiivinen jäsen paikallisverkosto IWF Finlandissa.
Aiemmin Women Who Make a Difference -palkinto on myönnetty muun muassa suurlähettiläille, ministereille, kuvernööreille ja muille johtajille ympäri maailmaa.