Lahdessa Päijät-Hämeen pelastuslaitos joutui sunnuntaina 14. marraskuuta sammutushommiin vanhan VPK:n tiloissa. Möysänkadun VPK:n tiloissa sytytettiin illalla viiden aikoihin nuotio toisessa kerroksessa.
Ohikulkijat olivat huomanneet liekit rakennuksen ikkunoista ja paikalle hälytettu pelastuslaitos sai palon nopeasti sammummaan. Päivystävän palomestarin Kari Sipilän mukaan kiinteistöstä oli nähty poistuvan henkilöitä hieman ennen palon havaitsemista.
Palosta ei aiheutunut henkilö- eikä kiinteistövahinkoja. Möysänkadun VPK:n tilat ovat olleet tyhjillään jo vuosia ja niissä on aiemminkin ollut ilkivaltaa.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.