Aluekeräyspisteiden sulkeminen eri puolilta kaupunkia on herättänyt keskustelua Viitasaarella etenkin sosiaalisessa mediassa.
Kaupunki lakkautti 11 pistettä, joihin on voinut viedä sekajätettä ja vaihtelevasti hyötyjätteitä, kuten metallia ja lasia.
Jätepisteiden sulkemisen jälkeen asukkailla on vaihtoehtoina etsiä kartalta toinen keräyspiste tai hankkia oma sekajäteastia joko oman talouden käyttöön tai yhdessä naapureiden kanssa. Siinä tapauksessa hyötyjätteet, kuten metalli ja lasi, tulee kuljettaa toimivaan keräyspisteeseen.
Viitasaaren yhdyskuntatekniikan päällikkö Salla Kumpulainen on yllättynyt somepuheista. Kumpulaisen mukaan asiasta tiedotettiin normaaleja kanavia pitkin kaksi viikkoa ennen jätepisteiden sulkemista.
Kaupunki päätti jätepisteiden määrästä jo kolme vuotta sitten. Viitasaari on Sydän-Suomen jätelautakunnan jäsenkunta. Ensi vuoden alusta voimaan tuleva uusi palvelutasopäätös on vielä luonnoksena ja se on parhaillaan lausuntokierroksella kunnissa.
– Tiedottamisessa ei selkeästi onnistuttu ja pyrimme järjestämään jätetilaisuuden kaupunkilaisille ensi vuoden alkupuolella, sanoo Kumpulainen.
Kumpulaisen mukaan nyt suljetut pisteet tarkastettiin kuljetusyrittäjän kanssa ja sulkemispäätös perustui muun muassa käyttöön ja jätemääriin.
– Sekajätteen määrä vaihteli talvikaudella 5–10 kuutioon kuukausitasolla. Isommista pisteistä haetaan jopa 60 kuutiota sekajätettä kuukaudessa, kesällä määrät voivat olla vieläkin suurempia.
Kumpulaisen mukaan Viitasaarella on vuoden lopussa 30 aluekeräyspistettä ja kaksi Rinki-pistettä, vaikka tavoitteena oli vähentää määrä 21 pisteeseen.
Suljettaviin pisteisiin ei voi enää viedä lajiteltuja jätteitä, pisteet olivat viimeistä kertaa käytössä isänpäivänä. Jäteastiat kuljetaan pois tällä viikolla.
Kumpulainen sanoo, että jätekatokset ovat kyläkunnilla kevääseen saakka.
– Jos asukkaat haluavat perustaa kimppapisteitä ja käyttää katoksia, kannattaa ottaa yhteyttä. Muussa tapauksessa ne menevät avoimeen myyntiin keväällä.