Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Joululahjakeräykset ovat alkamassa – Meri-Lapissa tehdään yhteistyötä valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen kanssa

Monet yksittäiset toimijat ovat yhdistäneet voimiaan ja myös valtakunnalliset keräykset ovat saaneet maakunnista paikallisia yhteistyökumppaneita.

Händer som slår in ett paket i julpapper.
Useimpien keräysten tavoitteena on muistaa jouluna eriarvoisessa asemassa olevia perheitä ja etenkin lapsia ja nuoria. Kuva: Yle/Johanna Ventus
  • Tiinamaija Rantamartti

Perinteiset joululahjakeräykset ovat taas alkamassa eri puolilla Lappia. Useimpien keräysten tavoitteena on muistaa jouluna eriarvoisessa asemassa olevia perheitä ja etenkin lapsia ja nuoria.

Lahjakeräyksistä on tullut yhä laajempia ja organisoidumpia. Monet yksittäiset toimijat ovat yhdistäneet voimiaan ja myös valtakunnalliset keräykset ovat saaneet paikallisia yhteistyökumppaneita.

Pitkään toiminut Meri-Lapin joululahjakeräys on ryhtynyt tänä vuonna yhteistyöhön valtakunnallisen Joulupuu ry:n kanssa.

Lahjakeräystä pitkään järjestämässä ollut kemiläinen Sari Ekorre kertoo, että avun tarvitsijoita on tänäkin vuonna paljon.

– Tähän mennessä lahjatoiveita on tullut Meri-Lapin alueelta kuutisensataa eikä kaikkia ole vielä edes saatu. Määrä on kasvanut joka vuosi. Tällä hetkellä korona-aika, työttömyys, työttömyyden uhka tai jotkut muut asiat perheissä voivat olla tähän syynä.

Arvokasta vapaaehtoistyötä

Joululahjakeräykset ovat vakiintuneet koko maassa osaksi tärkeää vapaaehtoistoimintaa.

Meri-Lapissa toiminta on jatkunut jo niin pitkään, että vapaaehtoiset ja tärkeänä linkkinä toimiva kuntien sosiaalitoimi osaavat asiansa ja organisointi hoituu jo rutiinilla.

– Sosiaalityöntekijät kunnissa tuntevat asiakkaansa, tiedottavat asiasta ja kysyvät lahjatoiveita, jotka toimitetaan kerääjille. Me taas lajittelemme saadut lahjat, jotta ne löytävät saajansa, Sari Ekorre kertoo.

Lahjatoiveet löytyvät tänäkin jouluna eri puolille Meri-Lappia pystytetyistä joulupuista. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa paikalliset marketit ja kaupat.

Joulupuu ry:n nettisivulta löytyy myös linkki, jonka kautta voi tehdä rahalahjoituksen, joka kohdistuu oman kunnan alueella asuvan lapsen tai nuoren hyväksi.

Joulupuu Meri-Lapin lahjakeräys käynnistyy 27. marraskuuta Kemissä Asemapuiston Joulutapahtumalla. Keräys jatkuu 10. joulukuuta saakka.