MURMANSK Kun poistumme vartiokopin läpi Murmanskin telakka-alueelta, peräämme juoksee hätääntynyt nainen seurassaan kaksi muuta vartijaa.
– Onko teillä luvat kunnossa? Minä olen täällä päällikkö, vähäpätöinen, mutta päällikkö silti, nukkavieruun mustaan pipoon ja villapaitaan pukeutunut nainen sanoo.
Väliin astuu meitä saattava työntekijä jäänmurtajia rakentavasta valtionyhtiöstä ja kertoi luvastamme vartijoille.
Jälkikäteen laskin, että eri turvallisuuspalvelut selvittivät minun ja kuvaajani tekemisiä saman päivän aikana ainakin kahdeksan kertaa. Kyse oli telakka-alueen vartijoiden lisäksi niin jäänmurtajia rakentavan Rosatomflotin omista turvahenkilöistä kuin kansalliskaarti Rosgvardijan joukoista. Lisäksi työtämme seurasi “salaisen osaston henkilöksi” kutsuttu mies, joka saattoi edustaa armeijaa tai valtion turvallisuuspalvelu FSB:tä.
Vierailu Venäjän ydinkäyttöisessä jäänmurtajassa ei ollut alun alkaenkaan helppoa.
Luvan saamiseen kului pitkälti yli kaksi kuukautta. Meiltä vaadittiin yksityiskohtaisten henkilö- ja kalustotietojen lisäksi tarkat kysymykset haastattelua varten.
Tämä ei tullut yllätyksenä. Toimittajana pääseminen lähes mihin tahansa venäläiseen valtionyhtiöön tai virastoon on usein erittäin hankalaa erilaisten lupien ja turvallisuustarkastusten takia.
Ennalta tehdyn paperityön lisäksi Venäjän turvallisuuskoneisto oli vahvasti läsnä koko pohjoiseen suuntautuvan matkan ajan.
Kun saavuimme Murmanskiin, hotellimme rekisteröi tulomme tuttuun tapaan sisäministeriön alaiseen virastoon. Ulkomaalaisten on Venäjän lakien mukaan aina ilmoitettava uudesta olinpaikastaan viranomaisille.
Kun edellisenä päivänä vierailimme läheisessä Teriberkan kalastajakylässä, patikkaretkeltä palatessamme autollamme odotti kahden rajavartijan kuulustelu. Myöhemmin he tulivat takaisin paikallisen kuljettajamme luokse kysymään vielä yksityiskohtaisemmin tekemisistämme.
Venäjää kutsutaan usein poliisivaltioksi. Osuvampi ilmaisu olisi vartijayhteiskunta, sillä poliisien lisäksi maassa toimii lukematon määrä erilaisia valtiollisia sekä yksityisiä vartija- ja turvallisuusjoukkoja.
Tutkivaan journalismiin keskittyvä Projekt laski viime vuonna, että joka 57. venäläinen on niin kutsuttu silovik eli henkilö, joka palvelee jossain valtiollisessa turvallisuus-, järjestys- tai puolustusorganisaatiossa. Sana itsessään viittaa voimaan ja se voidaan kääntää vaikkapa voimaväeksi.
Suurin turvallisuusjoukoista on asevoimat. Ulkoisia uhkia voimakkaammin presidentti Vladimir Putinin hallinto on kuitenkin varautunut sisäisiin uhkiin, joita torjutaan esimerkiksi sisäministeriön poliisivoimilla ja kansalliskaartin puolisotilaallisilla joukoilla.
Omat joukkonsa on myös esimerkiksi rikosseuraamuslaitos FSIN:llä, turvallisuuspalvelu FSB:llä ja korkeimpia poliittisia päättäjiä suojelevalla FSO:lla.
Eri ministeriöiden ja muun hallinnon alaisena työskentelevän yli kahden ja puolen miljoonan ihmisen voimaväen lisäksi Venäjällä toimii yli kaksikymmentä tuhatta yksityistä turvayritystä sekä lukuisia valtionyhtiöiden turvallisuusosastoja. Niissä työskentelee yhden arvion mukaan vähintään vajaa puolitoista miljoonaa ihmistä.
Näin laskettuna 145 miljoonan asukkaan Venäjällä turvallisuutta vartioi ainakin neljä miljoonaa ihmistä.
Yksi venäläispoikien suosituimmista toiveammateista on vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan turvallisuusalan ammattilainen.
Myös kysyntä uudelle voimaväelle on kasvanut yli 20 vuotta kestäneellä Putinin valtakaudella. Riippumattoman median selvityksen mukaan kuudessa vuodessa valtiolle työskentelevien turvallisuusjoukkojen määrä on kasvanut 10 prosentilla.
Samalla ulkoisen ja sisäisen uhan torjumiseen käytettävät menot kasvavat. Ne kattavat valtion jokavuotisesta budjetista noin kolmanneksen. Ensi vuodeksi valtion puolustus- ja turvallisuuskoneistolle ohjataan ennätysmäärä budjettivaroja.
Venäjän johto koostuu turvallisuuspalvelutaustaisen Putinin lisäksi enimmäkseen joko entisistä tai nykyisistä silovikeista. He tarvitsevat tulevaisuudessa entistä enemmän turvallisuusjoukkoja, tämänvuotinen rauhannobelisti ja sanomalehti Novaja gazetan pitkäaikainen päätoimittaja Dmitri Muratov kertoi minulle haastattelussa.
– Kun kehitykseen pyritään ilman demokratiaa, väkivaltakoneiston tarve kasvaa, Muratov arvioi.
Erkka Mikkonen
Kirjoittaja on Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja. Hän kommentoi tässä blogissa naapurimaan ajankohtaisia asioita ja korostaa, että Venäjää ja venäläisiä ei pidä sekoittaa keskenään.
Blogista voi keskustella 4.12. klo 23.00 saakka.