Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tänä talvena polttopuuta saattaa kulua normaalia enemmän

Kuluvaan talveen näyttää tulleen yksi lämmityskausi lisää. Puilla kiinteistöjään lämmittävien kannattaa tarkistaa polttopuuvarastonsa.

Halkoja pinossa ulkona.
Klapia on lapattu uuneihin huomattavasti normaalia aikaisemmin Hämeessä. Kuva: Risto Koskinen / Yle
  • Eeva Hannula

Klapikauppiaat kehottavat omakotiasujia tarkistamaan talven polttopuuvarastonsa. Kuluvaan talveen on tullut yksi lämmityskuukausi lisää. Joulukuun pakkaset ovat jo lisänneet puulämmitystä. Hämeessä ei ole totuttu pitkiin talviin, muistuttaa yrittäjä Mikko Keto Kedon tilalta Hattulasta.

– Nyt kannattaa vähän laskea, miten puut riittävät. Jos pakkasia riittää pidempään, pitää varmistaa, että polttopuut riittävät ainakin maaliskuun puoli väliin saakka. Jos ei tulekaan paukkupakkasia, niin jäävät ne sitten seuraavaan talveen.

– Kun on totuttu lauhempiin talviin, sitä saattaa ajatella, että kyllähän me pärjäämme. Tosin kyllä suomalaiset yleensä osaavat varautuakin, sanoo Mikko Keto.

Kedon tilalla käsitellään ja myydään ulos polttopuuta vuodessa noin 300 heittokuutiometriä. Tilalle on tullut viime aikoina runsaasti kyselyjä siitä, riittääkö polttopuita myyntiin jos talven tarve vaatii.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.