Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pyhtään lintuhoitola saamassa 150 000 euron tukipotin – ensi vuoden toiminta olisi turvattu

Pyhtään lintuhoitola on ollut viime vuodet talousvaikeuksissa, kun valtionavustus kolme vuotta sitten tuntuvasti pieneni. Ensi vuodelle hoitola on saamassa viime vuosia huomattavasti suuremman tukipotin.

Joutsen lintuhoitolan häkissä
Pyhtään lintuhoitola on erikoistunut loukkaantuneiden lintujen hoitamiseen ja kuntouttamiseen. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Miina Sillanpää

Pyhtään lintuhoitola on saamassa valtiolta viime vuosia tuntuvasti suuremman tukipotin ensi vuodelle.

Lintuhoitolalle esitetään 150 000 euron tukea. Summa sisältyy valtion talousarvioesityksen menolisäyksiin eli niin sanottuihin joululahjarahoihin.

Lue lisää: Eduskunnan joululahjarahat noin 40 miljoonaa euroa – tukea muun muassa koronan jälkihoitoon, tieverkkoon ja luontokohteisiin

Pyhtään lintuhoitolan valtiolta saama avustus on ollut viime vuosina noin 40 000 euron luokkaa. Se on pienentynyt viime vuosina, mikä on uhannut lintuhoitolan koko toimintaa ja olemassaoloa.

Avustussummat pienenivät tuntuvasti kolme vuotta sitten, kun valtio päätti jakaa avustuksia aiempaa useammalle hoitolalle Suomessa.

Lue lisää: Pyhtään lintuhoitola taas rahavaikeuksissa: tukieurot tippuivat entisestään ja vuokra alkoi juosta

Pyhtään Lintuhoitola hoitaa ja kuntouttaa lintuja Stockforsin ruukkialueella sijatsevissa tiloissa.

Hoitolan tavoite on, että tervehdyttyään eläin voidaan vapauttaa takaisin luontoon. Lintuhoitola myös tarjoaa neuvontapalvelua luonnonvaraisten eläinten osalta.

Avustusvarat lähes tuplaantuivat

Tuen kasvattamista ensi vuodelle esitti vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski.

– Samalla kaksinkertaistimme ympäristöministeriön avustusmäärärahat vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitamiseksi ensi vuodelle, Lohikoski sanoo tiedotteessa.

Kansanedustajat ovat voineet ehdottaa talousarvioaloitteiden muodossa lisäyksiä hallituksen antamaan talousarvioesitykseen.

Esitys on, että vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoa varten myönnettävät avustusvarat pysyvät kuluvan vuoden tasolla eli ovat noin 200 000 euroa. Tämän lisäksi valtiovarainvaliokunta on päättänyt esittää avustuksia varten 180 000 euroa menolisäystä.

Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuspäätöksiä tehtäessä kiinnitetään huomiota erityisesti Pyhtään Lintuhoitolan tarpeisiin.

Ensi vuoden valtion budjetti hyväksytään kokonaisuudessaan vielä ennen joulua.

Korjattu 10.12.2021 klo 16.11. Lintuhoitolan valtionavustus on ollut viime vuosina 40 000 euron luokkaa, ei miljoonia, kuten jutussa virheellisesti luki.