Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ilmanlaatu Lahden seudulla on pääosin hyvä tai tyydyttävä

Eniten ilman epäpuhtauksia syntyy liikenteen ja energiantuotannon päästöistä.

Kävelijöitä suojatiellä.
Liikenne ja katupöly aiheuttavat runsaasti ilman epäpuhtauksia myös Lahden seudulla. Kuvituskuva. Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Kalle Suomi

Lahden seudun ilmanlaatu on pääosin hyvää tai tyydyttävää, tiedottaa Lahden kaupunki.

Tiedot ovat peräisin ilmanlaatumittauksista Lahden seudulla viime vuonna ja PAH-yhdisteiden pitoisuudet omakotitaloalueella tehdyistä mittauksista sekä viime vuonna että alkuvuonna 2021. PAH-yhdisteitä syntyy epätäydellisessä palamisessa.

Tietyissä sääolosuhteissa ilmanlaatu voi Lahdessa ajoittain heiketä terveyttä haittaavalle tasolle. Merkittävimmät ulkoilman epäpuhtauksien lähteet Lahden seudulla ovat energiantuotanto ja liikenne. Lisäksi puun polttaminen lämmitykseen omakotialueilla vaikuttaa ilmanlaatuun.

Keväällä pölypitoisuudet olivat korkeita, kun talvella käytetyn hiekoitushiekan ja asfalttipölyn hiukkaset nousivat ilmaan.

Hengitettäville hiukkasille annettu vuorokausiohjearvo ylittyi helmi- ja maaliskuun aikana. Pienhiukkaspitoisuudet pysyivät kuitenkin koko vuoden alle tavoite- tai raja-arvojen.

Lahden rakennus- ja ympäristövalvonta mittasi ilmanlaatua kuudella mittausasemalla vuonna 2020. Lahden kaupungin ilmanlaadun mittausten tuloksia voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.