Oulun poliisi muistuttaa, että torstaille 23. joulukuuta on ennustettu huonoa ajokeliä kaikkialle Suomeen. Nyt sekä ajajilla että autossa istuvilla olisi hyvä olla malttia ja rauhallisuutta liikenteessä, ja ajotapa olisi hyvä suhteuttaa vallitsevaan keliin.
Koko maan menoliikenne on vilkastunut eilisestä keskiviikosta lähtien ja jatkuu vilkkaana vielä tänään torstaina. Myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun teillä voi olla myös tänään paikoin jonoja.
– Varmasti jonoutumista tapahtuu, muutta siinäkin olisi tärkeää, että ajettaisiin jonon mukaisesti vauhdissa. Ohittaminen ei paljon matkaa jouduta, vaan aiheuttaa autossa olijoille ja muulle liikenteelle riski- ja vaaratilanteita, sanoo Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen
Paluuliikenteen arvioidaan jakautuvan ensi viikolle useammalle päivälle. Poliisi valvoo joululiikenteen sujuvuutta koko maassa. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vilkkaimmat tiet ovat valtatie 4 sekä valtatie 8, samoin valtatie 5 idän suunnassa.
Huonontunut koronatilanne ja uudet rajoitukset eivät juuri vaikuta kotimaan joululomalaisten matkasuunnitelmiin, Päsi Rissanen näkee.
– Toki joulunalusliikenne koostuu kotimaan lomalle menijöistä, joko omalle mökille, synnyinpaikkakunnalle tai sukulaisiin. Suunnitelmat on tehty ja toisaalta valtioneuvosto ei ole rajoittanut liikennettä. En usko, tämä vähentää liikennemäärää maanteillä ainakaan merkittävästi.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.