Satasairaala arvioi, että koronaviruksen omikronmuunnos on levinnyt jo hyvin laajalle Satakunnassa. Satasairaalan mukaan tulkintaa puoltavat tartuntojen lisääntymisen vauhti ja kahdesti rokotettujen sairastuminen tautiin.
– Valitettavasti käytettävissä ei ole menetelmää, jolla sairaanhoitopiiri pystyisi todentamaan omikronmuunnoksen reaaliaikaisesti. Tiedot THL:n sekvensoinnista saadaan liian pitkällä viiveellä, Satasairaala toteaa Lounais-Suomen aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa.
Avi jatkoi keskiviikkona tekemällään päätöksellä Satakuntaan antamiaan koronarajoituksia tammikuun puoliväliin asti. Lasten harrastustoiminta kuitenkin sallitaan taas vuodenvaihteen jälkeen.
Paljon tartuntoja, tartuntojen lähteet eivät selviä
Satakunnassa todettiin jouluviikolla 701 koronatartuntaa. Näistä useiden satojen tartuntojen jäljitys on vielä kesken. Tartuntojen lähde on selvinnyt vain 45 prosentissa tapauksista, kun vielä jokin aika sitten lähde selvisi 80 prosentissa tartunnoista.
– Tartuntoja tapahtuu pisara-aerosolin kautta erityisesti, jos suu-nenäsuojuksen käyttö ei ole mahdollista, kuten syötäessä ja juotaessa. Omikron-muunnos on hyvin herkästi leviävä, ja se lisää samassa tilassa oleskelevien henkilöiden tartunnan riskiä, jos joukossa on tartunnan kantaja, sairaalan lausunnossa todetaan.
Koronatartuntojen ilmaantuvuus on Satasairaalan omien tilastojen mukaan Satakunnassa jo 524 tapausta 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana. Pelkona on, että näytteenoton kapasiteetti ei kohta riitä. Siksi lieväoireisten, perusterveiden kohdalla aletaan Satakunnassakin painottaa kotitestien käyttöä.
Altistuksia hoivayksiköissä
Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa viisi koronapotilasta. Heistä kaksi on tehohoidossa. Terveyskeskusten vuodeosastoilla potilaita on neljä.
Toistaiseksi sairaanhoito ei ole kuormittunut. Satasairaala kertoo, että viime päivinä sen tietoon on tullut useita altistustilanteita ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Tämä voi lisätä sairaalahoidon tarvetta.
– Lievienkin tartuntojen nopea leviäminen terveydenhuollon henkilökunnan ja heidän perheenjäsentensä keskuudessa herättää huolta henkilökunnan riittävyydestä terveydenhuollon toiminnoissa, Satasairaala toteaa.
Sairaala korostaa rokotuskattavuuden nostamisen tarpeellisuutta.
– Riskiryhmien kolmansia rokotuksia tulee voimakkaasti kiirehtiä, jotta vakavilta tautitapauksilta vältyttäisiin riskiryhmien keskuudessa.
Lue tästä uusimmat koronauutiset Satakunnasta.