Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vaasalainen Kaj Johansson sai elämänsä parhaan joululahjan: uuden munuaisen ja haiman

Johansson on käynyt vuosien saatossa läpi melkoisen sairaskertomusten mankelin, joka johti vaikeaan munuaisen vajaatoimintaan.

Kaj Johansson henkilökuvassa, kalju mies, jolla on harmaa villapaita ja mustasankaiset silmälasit.
Kaj Johansson sai tänä vuonna toivotun ennenaikaisen joululahjan. Kuva: Antti Haavisto / Yle
  • Sarianne Tekoniemi

Kaj Johanssonin vajaa vuoden mittainen odotus palkittiin viimein joulukuun alussa, kun Helsingistä tuli puhelu. Hänelle oli viimein löytynyt sopiva luovuttaja.

Nyt Johanssonilla on uusi munuainen ja haima.

– Pääsin eroon dialyysista ja insuliinista, eli diabeteskin on nyt kuosissa. Ei paremmin olisi voinut mennä. Molemmat ovat lähteneet toimimaan, helpottunut Johansson kertoo nyt.

Kun elinsiirtoja tehdään yhtä aikaa kaksi, puhutaan kombisiirroista. Ne ovat tavanomaisia elinluovutusleikkauksia harvinaisempia ja vaativampia leikkauksia.

Yle Pohjanmaan toimittaja Antti Haavisto tapasi Johanssonin aiemmin tänä syksynä. Silloin kerrottavana oli huonompia uutisia: Johansson ehti jo matkustaa Helsinkiin, mutta siirto jouduttiin viime tipassa perumaan.

Johansson yllättyi iloisesti, kuinka nopeasti uusi tilaisuus tarjoutui.

Kuuntele haastattelu alta tai Yle Areenasta tästä linkistä.

Vaasalainen Kaj Johansson sai elämänsä parhaan joululahjan: uuden munuaisen ja haiman
Vaasalainen Kaj Johansson sai elämänsä parhaan joululahjan: uuden munuaisen ja haiman