Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Omakanta toimii jälleen – neljättä tuntia kestänyt häiriö vaikutti koronapasseihin

Häiriön aikana osa käyttäjistä pääsi kirjautumaan Omakantaan, mutta koronapassia ei saatu ladattua.

Omakanta-palvelun etusivu kännykän ruudulla.
Häiriö vaikutti muun muassa Omakanta-asiointipalvelun toimintaan. Kuva: Riitta Väisänen / Yle
  • Laura Kangas
  • STT

Kelan ylläpitämät Kanta-palvelut toimivat jälleen normaalisti, Kelasta kerrotaan.

Palvelussa oli keskiviikkona häiriö, jonka takia koronapassia ei saanut ladattua Omakannasta.

Kanta-palvelujen palvelutoiminnan päällikkö Sanni Isometsä kertoo, että häiriö havaittiin keskiviikkona aamupäivällä kello yhdentoista aikaan. Omakanta oli silloin hetken aikaa kokonaan alhaalla, ja reseptipalvelu oli alhaalla noin puolen tunnin ajan.

Häiriö jatkui noin puoli kolmeen iltapäivällä. Häiriö vaikutti myös terveystietojen käsittelyyn.

Jo aiemmin Omakannasta ladatut koronatodistukset toimivat edelleen normaalisti.

Isometsä pahoittelee tilannetta ja toteaa, että tällaiset häiriötilanteet ovat hyvin harvinaisia.

– Ymmärrän, että tilanteesta voi aiheutua ihmisille harmia, Isometsä toteaa.