Joka neljännellä meistä on tälläkin hetkellä nenässä tai iholla pieni seuralainen, Staphylococcus aureus -bakteeri, stafylokokki. Se ei ehkä kuulosta kivalta, mutta yhteiselosta ei ole yleensä ole haittaa. Jos jokin märkänäppylä pääseekin puhkeamaan, se paranee yleensä itsestään.
Osa S. aureus -kannoista kuitenkin aiheuttaa ruokamyrkytyksiä, ja pahimmillaan bakteeri on MRSA, uutisotsikoiden lihansyöjäbakteeri, sairaaloissa leviävä leikkaushaavojen tulehduttaja, jonka antibiootit pystyvät päihittämään yhä huonommin.
MRSA-lyhenteessä M. tarkoittaa metisilliiniä ja R. resistenssiä eli vastustuskykyä. Metisilliini oli aluksi varsin tepsivä puolisynteettinen penisilliini mutta nykyään se elää vain kirjaimena sairaalabakteerin lyhenteessä. Metisilliinin jälkeen S. aureus on pannut kampoihin paljon tehokkaammillekin antibiooteille.
MRSA:n ja muiden antibioottiresistenttien bakteerien synnyn syynä on pidetty antibioottien holtitonta käyttöä. Kun liian auliisti kirjoitetut ja kesken jätetyt lääkekuurit ovat tappaneet heikoimmat bakteerit, vahvimmille kannoille on jäänyt entistä enemmän lisääntymistilaa.
Tuore tutkimus ei päästä ihmisiä pälkähästä – liikakäyttöselitys pätee antibioottiresistenssin yleistymiseen yhä – mutta yhdelle MRSA:n linjalle tutkimus löysi odottamattoman alkuperän: sienen ja bakteerin yhteenoton siilien iholla kauan ennen vuotta 1959, jolloin metisilliini tuli markkinoille.
MRSA:n aiheuttamat ongelmat yltyivät vakaviksi 1990-luvulla. Suomessa MRSA on harvinaisempi kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Toissa vuonna THL:n tietoon tuli 1 175 tapausta.
Nature-lehdessä julkaistu tutkimus sai alkunsa vanhoista papereista, 1960-luvulla Tanskassa ja Ruotsissa tehdyistä kartoituksista.
Ne olivat osoittaneet, että siilissä loisii sieni, joka tuottaa penisilliinin tapaista antibioottia, hyvin metisilliinin kaltaista, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, tanskalaisen SSI-terveystutkimuslaitoksen mikrobiologi Jesper Larsen.
Tutkimuksessa selvisi, että peräti 60 prosentissa siileistä elää myös bakteereja, jotka ovat vastustuskykyisiä sienen antibiooteille. Yhdistelmä oli yllätys, sanoo SSI:n antibioottiresistenssilaboratoriota johtava Anders Rhod Larsen.
– Siilithän ovat villieläimiä. Ei niitä yleensä hoideta antibiooteilla. Selityksen täytyi löytyä muualta, Rhod Larsen sanoo.
Kansainvälinen sekvensointitutkimus paljasti syyksi sienien ja bakteerien välisen eloonjäämistaistelun.
Siileistä otettiin lisää pyyhkäisynäytteitä, tällä kertaa eri puolilla Eurooppaa. Näytteiden Trichophyton erinacei -loissienestä paikallistettiin perimän geenit, joiden ansiosta sieni pystyy tuottamaan antibiootteja.
– Meille selvisi, että sieni tuottaa kahdenlaisia penisilliinejä. Yhdessä ne tappavat metisilliinille herkkiä S. aureus -bakteereja mutta eivät resistenssin kehittänyttä MRSA:ta, kertoo Jesper Larsen.
Bakteerien sekvensoinnissa puolestaan päästiin vastustuskyvyn juurille tietyistä geenimuunnoksista, joiden tiedetään syntyvän vakionopeudella. Niistä taaksepäin laskemalla tutkijat saivat resistenssigeeni mecC:n iäksi yli 200 vuotta.
Uuden-Seelannin siileillä todettu mecC-MRSA vahvistaa aikapäätelmää. Kun brittisiirtolaiset veivät 1800-luvun loppupuoliskolla siilejä Uuteen-Seelantiin, samalla sinne siirtyi Länsi- ja Keski-Eurooppaan jo selvästikin vakiintunut mecC-MRSA.
– Tuloksemme osoittavat, että mecC-MRSA:ta oli siileissä jo 1800-luvun alussa, summaa Larsen.
Uuteen-Seelantiin muuttaneet britit toivat mukanaan siilejä mukavana muistona kotimaasta. Luontaisten vihollisten puuttuessa siilejä on nykyisin jokseenkin kaikkialla Uudessa-Seelannissa. Vasta viime aikoina on alkanut selvitä vieraslajin tuhovaikutusten laajuus.
Kun mecC-MRSA eristettiin ensi kertaa kymmenkunta vuotta sitten, mutaatioiden arveltiin syntyneen lehmissä, joita oli lääkitty roimasti antibiooteilla.
Lehmät näyttävät kuitenkin saaneen bakteerit maaperän kautta siileiltä. Sitten ketju jatkui ihmisiin.
Väli-isäntänä on saattanut olla jokin muukin laji, tutkijat sanovat, mutta alkuperästä he ovat täysin vakuuttuneita. Sekvensointien kertomalle on monta lisätodistetta.
– Ensinnäkin siileissä on paljon enemmän mecC-MRSA:ta kuin kotieläimissä tai ihmisissä. Toisekseen mecC-MRSA:lta puuttuu joitakin ominaisuuksia, joilla muut stafylokokit pystyvät nujertamaan lehmien ja ihmisten immuunipuolustuksen, Larsen luettelee.
Lisäksi siellä, missä mecC-MRSA:ta on siileissä eniten, eli Tanskassa ja Britanniassa, sitä on myös ihmisissä enemmän kuin muualla Euroopassa
Se on perheessään kuitenkin suhteellisen harvinainen: se aiheuttaa ihmisillä yhden noin 200:sta MRSA-infektiosta.
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat yksi suurimmista globaaleista uhkista terveydelle, elintarviketurvallisuudelle ja taloudelle, korostaaAndersRhod Larsen.
Hän muistuttaa lääkärien ja eläinlääkärien perustaman One Health -liikkeen perusajatuksesta eli yhteistyön välttämättömyydestä ihmiskunnan ja eläinten terveyden ja ekosysteemin suojelemiseksi, koska niillä ja niiden muutoksilla on kohtalonyhteys.
Lähes kaikilla antibiooteilla, joilla me ihmiset hoidamme sairauksiamme, on juuret luonnossa. Tutkijoiden mukaan on oletettavaa, että sama pätee myös resistensseihin.
– Tämä tutkimus on vakava varoitus: kun käytämme antibiootteja, käyttäkäämme niitä varoen. Villieläimistä, joissa on valtavasti elintilaa resistensseille bakteereille, on vain lyhyt askel tuotantoeläimiin ja ihmisiin, sanoo brittiläisen Cambridgen yliopiston eläinlääketieteen professori Mark Holmes.
Antibioottiresistenssin evoluutiota on hänen mukaansa mahdoton ymmärtää, ellei katso systeemiä kokonaisuudessaan.
Lue myös:
Koronapandemia on vähentänyt antibioottien kulutusta Suomessa