Enemmän elämää! julisti Helsingin Sanomat tammikuun alussa, julkaistessaan artikkelin Leo Straniuksen tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän -kirjasta. Straniuksen teesi on, että aikatauluttamalla päivät puolen tunnin tarkkuudella, ehtii ihminen suorittaa enemmän, eli elää enemmän.
Ajatus ei ole uusi. Vähintään joka kuukausi mediassa esitellään uusi, keski-ikäistyvä menestyjä joka harrastaa ultrajuoksua etelämantereella tai herää aamuisin kuudelta olemaan tehokas ja tuottava.
Stranius loi metodinsa sen jälkeen, kun ymmärsi, että päivässä on rajallisesti tunteja. Niihin tulisi mahtua haastava kokopäivätyö, parisuhde, lapset, laatuaika, harrastaminen, itsensä kehittäminen, nukkuminen ja niin edelleen. Hän ei halunnut luopua mistään, joten ainoa vaihtoehto oli ryhtyä suorittajaksi ja omien sanojensa mukaan aikapessimistiksi.
Kuulen, kuinka nyökyttelette siellä. Elämä on niin kiireistä nykyään. Pitää jumpata ja käydä töissä ja neuloa ja sienestää.
Millä ajalla halaillaan molempien kumppaneiden kanssa?
Samaa tematiikkaa löytyy Ylen uudesta Suhde² -sarjasta. Suhde² käsittelee ihmissuhteiden moninaisuutta. Polyamoriaa, avoimia suhteita, kaukosuhdetta, suhdeanarkiaa ja niin edelleen. Olen paatunut avoimien suhteiden puolestapuhuja, joten minua eivät dokumentin fetissihuoneet tai suhteiden hierarkiattomuus hetkauttaneet. Sen sijaan kiinnostuin siitä, miten paljon sarja käsittelee ajankäyttöä.
Ajankäyttö on myös yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita erilaisissa avoimissa suhteissa olevilta ihmisiltä kysytään. Millä ajalla seksiä harrastetaan? Millä ajalla halaillaan molempien kumppaneiden kanssa? Kuka hoitaa lapsia, kun vanhemmat ovat seksibileissä? Itseäni kysymykset huvittavat.
Luultavasti sillä ajalla, jolla joku toinen ultrajuoksee eri mantereelle, tekee säännöllisesti ylitöitä tai kuuntelee äänikirjaa tuplanopeudella. Jokaisella meillä on vuorokaudessa saman verran tunteja, mutta eri määrät suoritettavia asioita.
Ihmissuhteiden moninaisuuteen liittyy aina myös yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Olen alkanut ajatella, että polyamoria on paitsi osa identiteettiä ja tapaa rakastaa, myös kapitalismikritiikkiä.
Vielä muutama vuosi sitten polyamorisen ihmisen tunnisti siitä, ettei hänelle kerry työeläkettä. Sittemmin vitsi on vanhentunut, eikä polyamorikoksi ryhtymiseen tarvita enää omavaraistaloutta, kolmea kanaa ja pukinpartaa. Siitä huolimatta ihmissuhteiden moninaisuuteen liittyy aina myös yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Jotta minulla tai sinulla on mahdollisuus ja aikaa rakastaa enemmän kuin yhtä ihmistä, täytyy oman laadukkaan elämän kriteereitä arvioida uudelleen.
Se vaatii myös totuttujen tapojen ja normien kyseenalaistamista.
Meille on selvää, että lapsen saa viedä päiväkotiin, kun vanhemmat ovat töissä. Mutta entä jos lapsen veisi päiväkotiin tai muulle hoitajalle siksi aikaa, kun itse on seksitreffeillä?
En edes pysty kuvittelemaan millainen moraalipaniikki syntyisi, jos jonkin eduskuntapuolueen puheenjohtaja ehdottaisi moista. Seksi kun tuottaa vain nautintoa ja onnellisuutta, eikä sitä voida mitata bruttokansantuotteella.
Suorittamisen, tiukan aikatauluttamisen ja loputtoman menestyksen tavoittelu ei ole edellytys elämälle. Ei edes hyvälle elämälle. Mitäpä jos “enemmän elämää” olisikin laiskojen aamupäivien viettämistä rakastajansa lakanoissa eikä askelkyykkyjä vessareissuilla?
Emmi Nuorgam
Kirjoittaja aikoo lisätä elämäänsä entistä enemmän nautintoja, vaikka sen vaihtoehtokustannus olikin pienempi vanhuuseläke.
Kolumnista voi keskustella 26.1. klo 23.00 saakka.