Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Perusturvaliikelaitos Saarikan lääkäritilanne huononee keväällä – myös maalaislääkäri Tapani Kiminkinen lopettaa vastaanoton

Kahta terveyskeskuslääkäriä haetaan parhaillaan Saarijärvelle. Myös viime syksynä Karstulaan haettiin kahta terveyskeskuslääkäriä, mutta saatiin vain yksi hakemus.

Karstulan terveysaseman ensiavun ovi.
Saarikkaan on haettu lääkäreitä viime syksynä Karstulaan ja parhaillaan Saarijärvelle. Kuvassa Karstulan terveyskeskus. Kuva: Laura Tolonen / Yle
  • Marja Roiha

Perusturvaliikelaitos Saarikan lääkäritilanne huononee tulevan kevään aikana.

Kahta terveyskeskuslääkäriä haetaan parhaillaan Saarijärvelle, sillä yksi lääkäri on irtisanoutunut ja toinen lääkäri lähtee erikoistumisjaksolle helmikuun alussa.

Lisäksi pitkäaikainen terveyskeskuslääkäri, maalaislääkärinäkin tunnettu Tapani Kiminkinen lopettaa vastaanottotyönsä Saarijärvellä kevään aikana. Eläkkeelle Kiminkinen jää vasta vuoden loppupuolella. Kiminkinen tunnetaan muun muassa televisio-ohjelmistaan Ylellä.

Uudeksi johtavaksi ylilääkäriksi Saarikkaan palkataan Minna Leppäkynnäs Jyväskylästä. Leppäkynnäs aloittaa virassaan viimeistään kesäkuun alussa.

– Edellinen johtava ylilääkäri Sakari Ritala jää pikku hiljaa eläkkeelle, mutta perehdyttää muun muassa uuden ylilääkärin tehtäväänsä, kertoo liikelaitoksen johtaja Riitta Hallberg Perusturvaliikelaitos Saarikasta.

Karstulassa on aloittanut uusi terveyskeskuslääkäri tämän vuoden alussa. Viime syksynä Karstulaan haettiin kahta terveyskeskuslääkäriä. Tehtäviin tuli vain yksi hakemus ja tämä terveyskeskuslääkäri aloitti työskentelyn Karstulassa.