Ruoan verkkokaupan pikatoimitukset alkavat Kuopiossa K-ryhmän ja Woltin yhteistyönä. Kuopiossa voi tästä päivästä eli torstaista alkaen tehdä Woltin mobiilisovelluksen tai verkkosivujen kautta tilauksen K-market Kalakukosta, josta Woltin lähetit kuljettavat ruokaostokset tilaajan kotiovelle.
Kaupan toimitusalue ulottuu Kuopion keskustasta esimerkiksi Petoselle, Kelloniemeen, Neulamäkeen ja Päivärantaan. Toimitusmaksun hinta alkaa 1,90 eurosta. Asiakkaille on tarjolla Woltin kautta noin 1 500 tuotteen valikoima.
K-market Kalakukossa oli keskiviikkona uuden toimintamallin testipäivä. Se yllätti kauppias Sirpa Karpin.
– En olisi uskonut, että testipäivä olisi lähtenyt näin vauhdilla. Meille tuli jo lounasaikaan ensimmäinen tilaus ja sitten niitä rupesi tulemaan yhtä aikaa kolme, Karppi kertoo.
Kuopio saattaa mennä Jyväskylän ohi
Kauppaan palkattiin Karpin mukaan kaksi uutta työntekijää. Myös kaupan omien, tarvittaessa töihin tulevien työntekijöiden tunteja on lisätty uudistuksen vuoksi. Odotuksena on, että tilauksia voisi tulla Woltin kautta jopa sata päivässä.
Keskon mukaan helsinkiläiset ovat ottaneet ruokakauppojen pikatoimitukset hyvin vastaan. Ruokalähettiyhtiö Woltista puolestaan kerrotaan, että se on saanut paljon toiveita ruokakauppojen lisäämisestä palveluun.
– Olin alkuun vähän skeptinen, koska Itä-Suomessa verkkokauppa on ollut paljon verkkaisempaa kuin Etelä-Suomen kaupoissa. Täällä ajatellaan enemmän, että kyllä ne tomaatit pitää itse käydä valitsemassa, ei ne osaa siellä hyviä tuotteita laittaa.
Woltista kuitenkin vakuutettiin Karpille, että Kuopio menee jopa Jyväskylän samantyyppisen verrokkikaupan ohi tilauksissa.
– Ensi viikolla se sitten nähdään. Kyllä me varmaan sitä sataa tilausta lähennellään jo loppuviikolla.
Toimitusten sisältö yllätti
Testipäivänä kauppakasseihin kerättiin perustuotteita kuten maitoa, juustoa, leipää ja jauhelihaa. Myös selvästi nuorille suunnatut tuotteet kuten limpparit, sipsit ja snäksit, olivat suosittuja.
– Riippuu ajankohdasta mitä tilataan. Salaatteja meni lounasaikaan, myöhemmin päivällä korostuivat päivällistuotteet, Karppi selittää.
K-ryhmässä pikatoimituksella tilattavien ostosten sisältö yllätti. Keskon ruoan verkkokaupan ja digitaalisten palvelujen johtaja Antti Rajalan mukaan oletuksena oli, että tilauksissa korostuisivat vahvasti snack-tyyppiset tuotteet tai valmiit ateriat.
– Virvoitusjuomat, valmisruoka ja makeiset ovat olleet suosittuja, mutta yksittäisissä tuotteissa ainakin pääkaupunkiseudulla korostuvat myös esimerkiksi jauheliha, kurkku, avokado, banaani ja tomaatit, eli hyvin arkiset tuotteet, Rajala kertoo.
Sirpa Karpin mukaan pikatoimituksiin mukaan lähtö oli lopulta selvä päätös. Uusi palvelu on pienelle kaupalle tärkeä.
– Koronan vaikutuksen vuoksi myynti on mennyt todella pieneksi välillä ja ollut nippa nappa kannattavaa. Tämä tervehdyttää liiketoimintaa, saadaan työntekijöille palkat maksettua ja pari ihmistä lisääkin palkattua.
Lue myös: