Hattulan kunnanhallitus käsittelee maanantaina kunnan saamia moitteita golfkentän harjoitusalueen rakentamiseen liittyvässä asiassa. Elinvoimajohtaja Kari Uusitalo perustelee Hattulan kunnanhallituksen esityksessä lupahakemuksen viipymistä muun muassa sillä, ettei lupakäsittelyä ollut aikataulutettu, eikä rakentajaa ollut ohjattu riittävästi.
Hakemuksen käsittelyä viivästytti esityksen mukaan myös viranhaltijan pyytämät useat lisäselvitykset ja lausunnot. Puutteita on löydetty lisäksi lupapäätöksen liitteiden dokumentoinnista.
Syytä vieritetään myös lupaviranomaisten ja rakentajan väliseen vuorovaikutukseen.
Hattulalta pyydettiin selvitystä kahdesti
Eduskunnan oikeusasiamies joutui pyytämään Hattulan kunnan selvitystä kahdesti. Uusitalo selittää vastaamisen viipymistä sillä, että vastaamisen sijaan huomio kiinnittyi täysimääräisesti rakennushankkeen jatkon varmistamiseen. Lisäksi Uusitalo ilmoitti, etteivät kantelun kohteena olleet viranhaltijat olleet enää virkasuhteessa kuntaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin huomautti Hattulan kuntaa siitä, että viranomaisen on huolehdittava lakisääteisten tehtäviensä hoidosta myös viranhaltijoiden poissaollessa tai viranhaltijoiden vaihtuessa.
Apulaisoikeusmies ei nähnyt aihetta selvittää kantelun kohteina olleiden teknisen johtajan ja rakennustarkastajan menettelyjä asiassa.
Golfyrittäjä Reijo Riihimäki haki golfin harjoituskentälle lupaa tammikuussa 2018 eli neljä vuotta sitten. Hän sai luvan toukokuussa 2020, mutta luvasta oli rajattu pois Myllyojan päälle suunniteltu kate.
LUE LISÄÄ: