Oman sisäliikuntalajin harrastaminen on tällä hetkellä kielletty arviolta noin sadaltatuhannelta nuorelta aikuiselta.
Arvio perustuu Suomen Salibandyliiton laskelmaan, jonka mukaan yksinomaan salibandyssä pelit ovat seis yli 20 000 nuorelta aikuiselta. Salibandyssä pelilisenssien määrä on laskenut selvästi, ja jopa joka kymmenes on lopettanut kilpapelaamisen. Olympiakomitean mukaan arvio voi olla lähellä totuutta, mutta mitään virallista tutkimusta asiasta ei ole tehty.
Koronarajoitukset estävät sisällä harrastamisen vuonna 2002 tai sitä ennen syntyneiltä laajasti lähes koko maassa.
Kilpaurheilu ja lasten harrastukset ovat koronan aikana voineet jatkua paremmin kuin yli 18 vuotta täyttäneiden ryhmäliikunnaksi luokitellut harrastukset.
– Aikuiset ihan yhtä lailla kuin nuoretkin tarvitsevat urheilua. Mielestäni pitäisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan toimia niin, että pääsisimme edes treenaamaan, toteaa salibandya pelaava 23-vuotias Kaisa Pietilä.
Moni alasarjoissa kilpaa pelaava nuori kokeekin joutuneensa merkityksettömän välinputoajan rooliin. Esimerkiksi Joensuun salibandyn, eli Josban 2. divisioonassa pelaava naistenjoukkue on ilman treenejä ja pelejä jo kolmantena kautena peräkkäin.
– Onhan tämä ollut aika kauheata. Kun joukkueurheilu ja pelit on kielletty, en pääse tietyllä tavalla toteuttamaan itseäni, kertoo Kaisa Pietilä, joka siirtyi opiskelujen myötä Hämeenlinnasta Joensuuhun juuri koronan alettua.
"Urheilu hävisi käytännössä melkein kokonaan elämästä"
Monelle nuorelle liikuntaharrastus on yksi elämän tärkeimmistä asioista tai jopa tärkein. Sen loppuminen yhdistettynä samanaikaiseen etäkouluun on ollut henkisesti rankkaa.
Ei ihme, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet.
Nimittäin ihan kaikilla ei riitä yritystä ja positiivista asennetta niin kuin Ninja Kotajärvellä.
– Olin juuri muuttanut Oulusta Joensuuhun opiskelemaan ja pelaamaan, kun korona iski ja rajoitukset tulivat. Salibandy oli tosi tärkeä osa elämää siinä vaiheessa. Sitten urheilu hävisi käytännössä melkein kokonaan elämästä.
Myös vaikutukset säännölliseen liikkumiseen ovat olleet väistämättömiä.
Media-alaa opiskeleva Kotajärvi on yrittänyt pysyä positiivisena ja huolehtia myös fyysisestä kunnosta.
– Olen pitänyt yllä toivoa, että jospa pelit jotenkin jatkuisivat. Olen taistellut itseni lenkille, että pääsisin ensi kaudella pelaamaan. Tavoitteet on, mutta motivaatiota on välillä vaikea hakea.
Kotajärvi aikoo jatkaa salibandya, eikä lopettaminen ole käynyt vakavasti edes mielessä. Mutta kaikki eivät jaksa ja osa on jo luovuttanut. Salibandyliiton mukaan kotimaassa vaadittavien pelilisenssien määrä on pudonnut noin kymmenen prosenttia.
– Esimerkiksi minun entisestä seurastani Oulusta on osa lopettanut ja höntsäporukoista on tullut viestiä, että ei oikein riitä motivaatiota.
Kotajärven mukaan kausimaksujen maksaminen ja treenaaminen yhdistettynä pelaamisen epävarmuuteen voi olla joillekin liikaa.
– On ymmärrettävää, jos muu elämä menee edelle.
Josban naisjoukkueiden määrä on vähentynyt korona-aikaan, joka on ollut rankkaa myös valmentajalle.
– Kolmas kausi peräkkäin on keskeytynyt. Yritimme viime kaudellakin järjestää kaikenlaisia treenejä ulos, mutta siihen motivoituminen on pelaajille välillä vaikeata. Haluaisimme pelata salibandyä, se on meille kaikken rakkainta, toteaa joukkuetta valmentava Johanna Turpeinen.
Salin oven sulkeutuminen laittaa jäähylle myös sosiaaliset suhteet
Normaalisti esimerkiksi naisten 2. divisioonatasolla pelaavat salibandyjoukkueet treenaavat useamman kerran viikossa ja siihen päälle tulevat pelit. Käytännössä yhteistä aikaa on viikottain noin 5–10 tuntia.
Koronarajoitusten takia Josban naisten harjoittelu ja yhdessä tekeminen on jäänyt noin kolmasosaan tavallisesta.
– Suhde joukkueeseen on jäänyt tavallista löyhemmäksi. Olen nähnyt jonkin verran kavereita, enimmäkseen koulukavereita, kertoo 21-vuotias Ninja Kotajärvi.
Miten koronarajoitukset ovat vaikuttaneet omaan urheiluusi? Aiheesta voi keskustella 22.1. kello 23:een saakka.
Lue lisää: