Minne?
Muisti hävis, mutt’ minne?
Juhlista selvisimme,
muistikatkoja on.
Laulu raikaa ja ulos saakka kantautuu rytmikäs pöydän hakkaamisen ääni. Viinapullot tärisevät pöydän mukana.
– Mellan sup, kuuluu huuto.
Korvia huumaava laulu keskeytyy, jokainen nostaa juomansa huulilleen ja ottaa huikan. Välihuudot ja lisähuikat jatkuvat ja jatkuvat.
Mutta tiedän mä keinon,
mikä auttaapi tuo:
ota ryyppy, ja muistis juo!
– Skål, huudetaan pääpöydästä.
Maalaisteemaan pukeutuneet juhlijat lopettavat laulamisen ja nostavat juomansa skoolausta varten. Ensin vasemmalle, sitten oikealle, edessä istuvalle ja viimein omille huulille. Ensimmäinen tölkki on tyhjentynyt laulun aikana, ja uudet juomat sihahtavat nopeasti auki. Äänenvoimakkuus kasvaa nousuhumalan myötä.
Olemme opiskelijajuhlissa, tarkemmin sanoen sitseillä.
Sitsit ovat korkeakouluopiskelijoiden akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja lauletaan yhteislauluja. Useimmat laulut ovat muunnoksia oikeista hittibiiseistä tai esimerkiksi virsistä, joihin on kaadettu sanojen muodossa muutama desi alkoholia.
Monissa lauluissa on tarkoitus juoda tietyissä kohdissa. Kahden lyhyen laulupätkän aikana otetaan yhteensä 14 huikkaa, kunnes joku huutaa “om start” ja veisut aloitetaan alusta.
Sitsien menuun kuuluu teemaan sopivan ruoan lisäksi muutama mieto juoma ja kahdesta kolmeen tiukkaa viinashottia. Useimmat kaivavat repuistaan vielä lisäksi viinipulloja, siideriä ja kaljaa. Osalta löytyy taskuun sopivia pieniä pulloja väkeviä. Sitseille on mahdollista ostaa myös alkoholiton menu, mutta se ei ole yleistä.
Sitsit on tunnettu kovan kännäämisen opiskelijatapahtumana.
– Lupailen itselleni, että seuraavan viikon olen juomatta, ja se onnistuu todella harvoin jos koskaan. Yritän saada jonkinlaisen kontrollin tunteen juomisesta, mutta se ei onnistu, toteaa 25-vuotias yliopisto-opiskelija Emilia (nimi muutettu).
Emilialla on alkoholiongelma.
Fuksina, eli ensimmäisen vuoden opiskelijana, hän on juonut itsensä humalaan syksyn ajan joka viikko, usein monia kertoja viikossa. Juominen on liittynyt pitkälti opiskelijatapahtumiin. Emilia kokee velvollisuudentuntoa osallistumiseen, jotta ei jäisi ulkopuoliseksi.
– Usein ahdistaa, että olisi hirveästi kouluhommia enkä jaksaisi taas seuraavana päivänä olla krapulassa. Ajattelen ehkä meneväni selvinpäin, mutta sitten kello onkin kolme aamulla, ja olen taas hirveässä humalassa jossain jatkoilla, Emilia kuvailee.
Emilia on aina elänyt piireissä, joissa käytetään paljon alkoholia. Opiskelijaelämä on kuitenkin muuttanut myös hänen alkoholinkäyttöään. Hän kertoo, että opiskelijapiireissä juodaan todella paljon raakaa viinaa, ja bileillan juomamäärät ovat usein jopa liian suuria laskettavaksi.
Sitsit on tavallisesti jaettu kolmeen eri jaksoon, joiden välissä on aina 20 minuutin jaloittelu- ja tupakkatauko. Jos ei olla tauolla, paikaltaan saa nousta vain vessaan. Emilia nauttii sitseistä, vaikka joistakin asioista hänelle on jäänyt epämiellyttävä olo.
Niillä sitseillä, joihin Emilia on osallistunut, pöytäryhmät kilpailevat tauolle pääsemisestä. Yksi keino ratkaista kilpailu on tyhjentää pöytäryhmittäin viinapullo.
– Se on aika painostava tilanne, kun se viinapullo tulee omalle kohdalle ja muut huutavat, että juo.
Esiteininä viskikännit isän kanssa
Emilia joi ensimmäisen kerran alkoholia varhaisteininä. Aluksi juominen oli hauskaa seikkailua, mutta alkoholista muodostui nopeasti Emilialle työkalu, jonka avulla hän on kohdannut elämänsä vaikeuksia.
Ongelmallista alkoholinkäyttöä Emilia oppi myös hyvin nuorena vanhemmiltaan.
– Vanhempani yrittivät ratkaista omia ongelmiaan alkoholilla ja pakenivat huonoa avioliittoaan humalaan. Opin aika nuorena, että ongelmia voi paeta alkoholin pariin.
Emilian vanhemmat eivät juoneet päivittäin, ja perheen arki pyöri päällisin puolin hyvin. Riitoja syntyi kuitenkin viikoittain, mikä johti vanhempien kännäämiseen.
Emilia joi vanhempansa kanssa alkoholia ensimmäistä kertaa ollessaan 13–14-vuotias. Emilian äiti oli lähtenyt riidan jälkeen kotoa, jonka vuoksi Emilian isä oli turhautunut ja joi suruunsa.
Emilia vihasi katsoa isän juomista ja päätti teinikapinoissaan ottaa isältään pullon viskiä ja alkaa juomaan hänen kanssaan.
– Isä ei osannut reagoida siihen muuten kuin nauramalla, joten niin me juotiin kännit kahdestaan olohuoneessa. Sen jälkeen oma suhde alkoholiin alkoi muuttua. Tuli välinpitämätön ja turhautunut olo omasta perhetilanteesta, Emilia kertoo.
Teiniajan juominen oli railakasta ja alkoi riistäytyä käsistä. Emilia muistaa olleensa jo yläasteella joskus krapulassa oppitunneilla.
Ongelmaansa Emilia havahtui 18-vuotiaana. Silloin hän astui ensimmäisen kerran päihdetyöntekijän ovista, ja sen jälkeen hän on käynyt psykoterapiassa sekä kerran AA-kokouksessa ja alkoholistien aikuisten lasten kerhossa. Emilia kokee avun hakemisen väsymystä, sillä hän ei ole saanut toivomaansa tukea juomisongelmaansa.
– Päihdetyöntekijä sanoi, että nyt vain päätät, että et juo. Olisin kaivannut syvällisempää otetta ja juomistarpeen juurisyihin menemistä, Emilia kuvailee.
Raittius voi olla myös vaikeaa
Emilialla on ollut elämässään myös pidempiä raittiusjaksoja. Viimeisin niistä oli reilu vuosi sitten. Raittiina arki sujui paremmin, ja keho ja mieli olivat latautuneempia.
Hyvistä puolista huolimatta raittius ei kuitenkaan automaattisesti muuttanut Emilian elämää helpommaksi. Selvinpäin oli kohdattava vaikeita tunteita ja ahdistusta, joita Emilia oli aiemmin käsitellyt humalalla.
– Todellisuudessa murheet eivät katoa mihinkään. Juomattomuus voi olla myös todella haastavaa, ja siitä puhutaan aika vähän, Emilia kertoo.
Raitista elämää vuosi sitten keväällä väritti raskas työnteko, kova stressi ja ahdistus.
Emilia alkoi unohtaa, miten isoja ongelmia juominen hänelle aiheuttaa: eihän se haittaisi, jos hän joisi muutaman kaljan ystävänsä kanssa rentoutuakseen. Emilia lupasi itselleen, että olisi sen jälkeen ainakin kuukauden juomatta.
Hän meni ystävänsä kanssa oluelle omasta aloitteestaan.
– Siinä ei mennyt sen jälkeen viikkoakaan, kun olin taas kännissä. Sen jälkeen olen juonut taas viikoittain, Emilia toteaa.
Emilialla on kännissä aina hauskaa, ja siksi hän uskookin juovansa niin paljon. Humalan jälkeinen olotila ja krapula vievät kuitenkin synkkiin vesiin.
– Se tuntuu ja kuulostaa todella ristiriitaiselta. Tiedostan, miten pahaa juominen itselleni tekee, mutta samaan aikaan sen vain unohtaa. Siinä se alkoholiongelman vaikeus onkin, Emilia toteaa.
Emilian alkoholiongelma on pahentunut opiskelijaelämän aikana, ja jatkuva ryyppääminen vaikuttaa vahvasti myös opintojen edistymiseen.
Alkoholin kanssa kamppailevat opiskelijat jäävät Emilian mukaan helposti muiden varjoon, eikä heitä huomioida opiskelijoiden tapahtumakulttuurissa.
– Se on ikään kuin huomaamatonta painostamista. Rastikilpailujen palkintona on usein aina alkoholia, eikä kukaan halua olla se porukan ainoa, joka ei ota shottia muiden joukkuekavereiden kanssa.
Emilia tietää monia, joilla on alkanut mennä opiskeluiden aikana todella lujaa. Joistakin opiskelukavereistaan hän on hyvin huolissaan.
Opiskelijat juovat edelleen riskirajoilla
Emilia uskoo vakaasti siihen, että kenestä tahansa voi tulla alkoholisti.
– Alkoholiongelmainen ja alkoholisti nähdään usein kodittomana, joka juo viinaa puistonpenkillä ja ölisee omiaan. Todellisuudessa hyvin iso osa alkoholiongelmaisista on tavallisia työssäkäyviä tai opiskelevia henkilöitä, Emilia toteaa.
Samaa mieltä on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo, joka on erikoistunut nuorten päihteiden käyttöön sekä päihdeongelmiin perheissä. Työnsä ja perheensä menettäneen, katuojassa makaavan alkoholistin stereotypia elää edelleen vahvasti, vaikka todellisuus on yleensä aivan jotain muuta.
– Kaikki alkoholiongelmaiset eivät ole stereotyyppisiä puliukkoja tai -akkoja. Alkoholiriippuvuuden kehittyminen on pitkä prosessi, ja pahimmillaan tilanne voi päätyä siihen. Kaikilla kuitenkaan ei, Raitasalo kuvailee.
Yleisellä tasolla raittiiden opiskelijoiden määrä on viime vuosina kasvanut muutamia prosentteja, selviää vuoden 2016 Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön teettämästä korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta (KOTT). Tuolloin tutkimukseen vastanneista opiskelijoista reilu 13 prosenttia ei käyttänyt alkoholia lainkaan.
Vaikka korkeakouluopiskelijoiden alkoholinkulutus on KOTT-tutkimusten mukaan vuosi vuodelta hieman vähentynyt, Raitasalon mukaan alkoholin riskikäyttöä on silti vielä runsaasti.
Korkeakouluopiskelijoista korkeimman riskikäytön ryhmään kuuluu 24 prosenttia miehistä ja 14 prosenttia naisista. Päihdelinkin mukaan Suomessa korkean riskin käytöksi määritellään miesten kohdalla 23–24 alkoholiannosta ja naisilla 12–16 annosta viikossa.
– Heillä tilanne voi lähennellä alkoholiongelmaa ja riippuvuutta, Raitasalo toteaa.
Alkoholiongelmasta syyllistetään
Jos saisin ginitonicin, ginitonicin,
tai sitten minttufernetin, minttufernetin.
Kyll' kelpais kossuvichykin,
kossuvichykin.
Nyt ryypätään, nyt ryypätään.
Ihmiset huojuvat sitsien risteilylaulun mukana.
Humalatila on noussut vahvaksi, ja viinapullot ovat tyhjenemään päin. Tölkkitornit kaatuvat pöydän hakkaamisesta, ja sitsien sääntöjen vastaisesti moni yltyy välihuutoihin. Toivelauluja ja rangaistuksia sääntörikkomuksista satelee.
– Missä jatkot? huudetaan säännöllisesti sitsikansan keskeltä.
Opiskelijoilla on hauskaa, eikä kukaan vaikuta pahoinvoivalta. Juoma virtaa virtaamistaan, mutta vesikannut seisovat täysinä pöydillä. Torstaipäivä alkaa kääntyä myöhäisillan puolelle.
Opiskelijoiden tapahtumakulttuuri on täynnä juhlimista. Ilman koronapandemiaa pitkin syksyä olisi tuhansia opiskelijoita kerääviä baarikierroksia, jokaviikkoisia haalaribileitä ja ainejärjestöjen omia, vain ja ainoastaan ryyppäämiseen keskittyviä tapahtumia.
Emilia toivoo, että opiskelijapiireissä otettaisiin vakavasti se, että myös nuorten opiskelijoiden joukossa on alkoholiongelmaisia tai juomisen kanssa kamppailevia. Samaan aikaan uuteen porukkaan voi olla vaikeampaa päästä sisälle, ellei osallistu kosteisiin juhliin.
– Saa usein kuulla kommentteja, miksi yhden ihmisen takia pitäisi muuttaa koko perinnettä, mikä on ongelmallinen argumentti. Koko ajanhan yhteiskunta muuttuu, ja siitä halutaan tehdä turvallisempi kaikille, Emilia tiivistää.
Emilia ei ymmärrä yksilöihin keskittyvää keskustelua ja syyllistämistä alkoholiongelmasta, sillä kukaan ei tietoisesti kehitä itselleen päihdeongelmaa. Ydinongelmat ovat Emilian mielestä vallitsevassa juomiskulttuurissa. Hän ei kannata alkoholin totaalikieltämistä tapahtumista, mutta aktiivinen keskustelu aiheen ympäriltä puuttuu.
– Siinä päästään vähän liian helpolla, jos vain sanotaan, että onhan meillä siellä se limsavaihtoehto.
Emilianäkee, ettei yhteiskunta siedä riippuvuuksia, vaikka kulttuurimme ajaa ihmisiä jatkuvasti niitä kohti.
– Selviytymistarinat ja voittajat ovat esillä. Siksi on vaikeaa kertoa kenellekään, että itselläni on tällainen ongelma, minkä kanssa olen todella kesken enkä tiedä yhtään, mitä tekisin sille, Emilia kuvailee.
Katso Perjantai-dokkari: Otetaanko vielä yhdet? nyt Areenassa.
Kaikki Perjantai-dokkarit löydät täältä.