Yhä useampi ikääntyvä suomalainen saattaa jäädä ilman lapsenlapsia. Taustalla on samoja syitä kuin lapsettomuuden yleistymisen taustalla ylipäätään, esimerkiksi 2010-luvulla yleistynyt vapaaehtoinen lapsettomuus tai se, ettei sopivaa kumppania löydy, kertoo Väestöliiton erikoistutkija ja sosiologian apulaisprofessori Mirkka Danielsbacka.
Väestöliiton vastuuasiantuntijan Minna Oulasmaan mukaan ilman lapsenlapsia jääminen voi olla suuri suru, mutta yhtä lailla osassa ihmisistä se ei välttämättä herätä minkäänlaisia vaikeita tunteita.
– On paljon ikääntyviä aikuisia, joiden elämä on kiireistä, jotka asuvat ulkomailla tai joilla ei ylipäätään ole tarvetta lasten hoivaamiseen.
Oulasmaa muistuttaa, että myös lapsenlapsettomuuttaan surevien kokemukset ovat hyvin erilaisia, eikä näitä suruja voi verrata keskenään.
Jos malttamattomana lapsenlapsia odottava kokee itse lasten hankkimisen olennaiseksi osaksi elämänkulkua, hänen voi olla vaikea ymmärtää oman lapsen päätöstä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Päätöksen kyseenalaistaminen esimerkiksi "muutat mielesi" -tyyppisillä kommenteilla voi helposti hiertää välejä.
Oulasmaan mukaan isovanhemmuutta toivovien olisi hyvä pitää mielessä myös se, että kaikki aikuiset eivät puhu tästä aiheesta muille ihmisille. Siten vanhemman voi olla vaikea varmasti tietää, millaisessa elämäntilanteessa hänen aikuiset lapsensa ovat. Lasta on saatettu yrittää pitkään, tai taustalla voi olla useita keskenmenoja.
– Jokaisen isovanhemmuutta toivovan kannattaa noudattaa hienovaraisuutta tämän herkän aiheen äärellä. Asiallisestikin esitetyt ja hyvää tarkoittavat kysymykset voivat osua todella arkaan kohtaan ja loukata yksityisyyttä. Kehotan malttamaan mielen ja luottamaan siihen, että aikuiset lapset kyllä ottavat asian puheeksi itse, jos tai kun aihe tulee ajankohtaiseksi.
Vihaa, häpeää ja katkeruutta
Oulasmaa kohtaa itse työssään Väestöliitossa eniten niitä isovanhempia, joilla on perheensä suhteen aivan omanlaisensa suru: esimerkiksi välirikon takia he eivät saa tavata lapsenlapsiaan tai eivät ole nähneet lapsenlapsiaan hyvin pitkään aikaan.
– Nämä isovanhemmat usein tuntevat myös häpeää tilanteesta. Esimerkiksi ennen juhlapyhiä välirikossa elävä isovanhempi saattaa miettiä, mitä voisi vastata ihmisille, jotka utelevat, ovatko lapsenlapset tulossa käymään. Tällainen harmittomaksi tarkoitettu kysymys voi satuttaa syvästi.
Oulasmaa muistuttaa, että on myös suuri joukko niitä ihmisiä, jotka ovat itse aikoinaan kohdanneet lapsettomuuden surun, ja joiden haava aukeaa uudestaan siinä vaiheessa, kun ikätovereista alkaa tulla isovanhempia. Asiantuntijan mukaan lapsenlapsettomuuteen voi liittyä monenlaisia kipeitä tunteita: vihaa, katkeruutta, surua, ulkopuolisuutta ja vaille jäämistä. Tunteet voivat tuntua kielletyiltä – sellaisilta, joita ei ikään kuin saisi tuntea.
– Moni kokee, että näistä tunteista on mahdotonta puhua sellaisten tuttujen kanssa, joilla on lapsenlapsia. Haluan antaa myös isovanhemmuuden onnea hehkuttaville sellaisen hyväntahtoisen muistutuksen, että kaikki eivät ole samassa onnellisessa asemassa. Pahimmillaan tällaiset tilanteet ovat johtaneet ystävien välirikkoihin, Oulasmaa huomauttaa.
Vapaaehtoistoimintaan varamummiksi tai -vaariksi?
Suru elämänhaaveiden toteutumatta jäämisestä, kuten lapsenlapsien puuttumisesta, käynnistää helposti eksistentiaalisen kriisin, jossa ihminen alkaa pohtia elämänsä ja olemassaolonsa tarkoitusta ja mielekkyyttä, toteaa psykologi ja psykoterapeutti Sirpa Nyman.
Lapsenlapsettomuuden herättämiin hankaliin tunteisiin kannattaa Nymanin mukaan rauhassa tutustua ja sallia ne itselleen. Kun epämukavaa tunnetta sietää, olo lopulta neutraloituu ja tasoittuu.
– Asioista kannattaa puhua esimerkiksi luotettavan ystävän kanssa. Kun asioita sanoittaa, mylläkkä mielessä ja kehossa jäsentyy ja tulee helpommin omaan ohjaukseen. Olo voi helpottua, kun kuulija vastaa tai tuo asiaan uutta näkökulmaa. Itseltään voi myös kysyä, miten saa lisättyä hyviä asioita elämäänsä: mitä voimavaroja minulla on, mitä osaan, mitä jaksan, Nyman neuvoo.
Jos suru on kovin syvää tai elämä tuntuu tarkoituksettomalta, Nyman kannustaa hakemaan rohkeasti ammattiapua.
Kun suurin suru on helpottanut, isovanhemmuutta voi oman halun ja jaksamisen mukaan toteuttaa myös muilla keinoilla. Nyman muistuttaa, että maailmassa on paljon lapsia, joilla ei ole isovanhempia tai joiden sukulaiset asuvat kaukana. Varamummi tai -vaari voi ilmoittautua erilaisten järjestöjen kautta esimerkiksi tukiperhekurssille tai tarjota hoitoapua lapsiperheille.
– Myös omassa tuttavapiirissä voi olla lapsia, jotka saattaisivat ilahtua uudesta hoitajasta, Nyman huomauttaa.
Mitä ajatuksia artikkeli sinussa herätti? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka.
Lue myös:
Mummokateus voi iskeä, vaikka ei saisikaan vertailla – mikä on sopiva annos isovanhemmuutta?