Koskipuiston avantouintipaikan pukukopin virkaa toimittavan kontin ovi aukeaa. Samalla vastaan tuulahtaa ummehtunut ja märkä tuoksu.
Pukukoppia voisi sanoa askeettiseksi, mutta vannoutuneimmat avantouimarit käyttävät sitä silti.
Pakkasta on 13 astetta, ja lunta viimoo tuulenpuuskien saattelemana välillä vaakasuorassa. Silti Ounasvaaran Latu ry:n ylläpitämällä avannolla on väkeä ruuhkaksi asti. Onpa menossa mukana yksi syntymäpäiväporukkakin, joka on tullut kastamaan 40-vuotiaan synttärisankarin. Nuorin avannossa kävijä pulahtaa kylmään veteen äitinsä sylissä. Myös turisteja avanto kiinnostaa.
Ounasvaaran Ladun ylläpitämä avanto on keskustan ainoa. Tarve kunnon tiloille olisi suuri, sillä kasvava harrastajamäärä kaipaa lämpimiä ja pysyviä tiloja. Edes saunaa kaikki eivät kaipaa. Osan mielestä se jopa pilaa kokemuksen.
– Toivoisin, että pukutila olisi lämmin, ja että sisäilma olisi kunnossa, sanoo uimaan saapunut Leila Rautio.
– Tällä hetkellä tilat ovat kyllä surkeat, mutta suuri kiitos Ounasvaaran Ladulle paikan hoitamisesta. On hyvä, että meillä on edes jokin avantouintipaikka täällä, sanoo harrastaja Minna Väyrynen.
Eläkepäiviä viettelevä Ritva Kyytinen käy pulahtamassa päivittäin, koska se tekee hyvää nivelille ja pitää terveenä.
– Näin tavallisena avantouimarina en mitään saunoja tai erikoishienouskylpylöitä kaipaa. Ainoastaan siistit lämpimät tilat ja sisävessa olisivat paikallansa, Kyytinen toivoo.
Avannon paikka on Koskipuistossa
Moni talviuimari ihmettelee, miksi kaupunki ei tee itse talviuintikeskusta Koskipuistoon. Paikka olisi ihanteellinen niin paikallisia kuin turistejakin ajatellen ja se on helposti saavutettava myös vanhemmille kävijöille.
– Kun ajatellaan millainen matkailukaupunki Rovaniemi on, niin kyllä täällä kuuluisi olla kunnollinen talviuintikeskus, joka olisi käytössä myös kesäisin, sanoo Minna Väyrynen.
Helsingissä tällä hetkellä asusteleva Anna Arvola järkyttyi kotikaupunkinsa talviuinnin tilasta. Hän ihmettelee, miksei kaupunki ota hyötyä irti näin kauniista paikasta.
Start up -yritysten parissa työskentelevä Arvola tietää mistä puhuu, kun hän maalailee mielikuvia kauniista, idyllisestä pienestä mökistä, jossa voisi nauttia uinnin päätteeksi kupposen kuumaa ja kenties syödä jotain pientä. Sauna kuuluisi myös pakettiin.
– Yritän katsoa asioita yrittäjän silmin ja tuleehan tässä vähän huoli omasta kotikaupungista. Etelässä on suuri avanto-hype ja useat tuttavani olettavat, että arktisessa pääkaupungissa voi saada upean avantokokemuksen. Mutta kyllä tämä kalpenee Tampereen ja Helsingin rinnalla, Arvola harmittelee.
Rovaniemen liikuntajohtaja Pekka Hämäläisen mukaan kaupungin päättäjillä on tahto, että Rovaniemellä voi harrastaa avantouintia.
– Mielellään ajatellaan niin, että hyvä jos löytyy joku muu toimija kuin kaupunki, ettei kaupungin tarvitse kaikesta vastata. Rovaniemen rahatilanne ei ole hyvä, joten kaupunki haluaa toteuttaa tällaiset hankkeet mieluiten ulkopuolisten kanssa.
Useita visioita vireillä
Useita viritelmiä talviuintimahdollisuuksien parantamiseksi Rovaniemen keskustan tuntumassa on ollut mediassa esillä. Muun muassa Katajarantaan vanhan sillan kupeeseen on suunniteltu saunamaailmaa. Kaavaprosessi saatiin valmiiksi vastikään. Lisäksi kesätekemisen keskus Roiske on suunnitellut avantoa ja saunan rakentamista viime aikoina.
Kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupunki vuokraa Ounasvaaran ladulle tontin Suutarinkorvan sillan kupeesta 30 vuodeksi.
Rakennuslupahakemus on loppumetreillä, ja enää puuttuu rahoitus. Sitä tarvitaan kaupungilta ja aluehallintovirastolta.
– Ilman muuta olen sitä mieltä, että kyllähän täällä talviuintipaikka tarvitaan ja mielellään tuetaan yhdistystä näissä pyrkimyksissä. Kaupunki selvittelee tällä hetkellä, että mikä olisi se avustusmuoto ja rahasumma, liikuntajohtaja Hämäläinen sanoo.
Avantouinnin tilanteeseen on siis luultavasti tulossa muutos lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin puetaan uikkarit kontissa.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.