Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Mikromuovia on löytynyt jopa istukasta – tutkijaryhmän mukaan lasten olisi hyvä välttää muoviastioita ja pölyt tulisi siivota usein

Mikromuovin vaikutuksia lapsiin ei ole juuri tutkittu, mutta sitä tiedetään kulkeutuvan jopa sikiöihin. Tutkijoiden mielestä lasten ja naisten käyttämiä muovituotteita tulisi tutkia enemmän.

Lapsi kaivaa laatikosta leluja.
Tutkijoiden mukaan lasten muovituotteisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Mikromuovit voivat kulkeutua jo sikiöihin äidin kautta. Kuva: Noora Haapaniemi / Yle
  • Päivi Köngäs

Kansainvälinen tutkijaryhmä suosittelee erilaisten muovituotteiden välttämistä varhaislapsuudessa ja raskauden aikana. Esimerkiksi lasten ruoan tulisi olla mahdollisimman vähän kontaktissa muoviin.

Tutkimustietoa nano- ja mikromuovien terveysvaikutuksista ei ole riittävästi, joten muovin käyttöä tulisi vähentää varmuuden vuoksi, sanoo kansainvälisen tutkijaryhmän jäsen professori Arja Rautio Oulun yliopistosta.

Kansainvälisen kartoituksen aiheesta tehnyt 13 hengen tutkijaryhmä koostuu eri alojen, kuten aerosoli-, nano- ja bioteknologian, biologian, ympäristö- ja kansanterveystieteen sekä toksikologian alan tutkijoista.

Se päätyi laatimaan suositukset muovien käytöstä päättäjille, yrityksille ja perheille tammikuussa julkaistussa tutkimuksessa.

Päätöksentekijöiltä, viranomaisilta ja teollisuudelta tutkijaryhmä toivoo esimerkiksi yhtenäisiä sääntöjä, jotka koskevat erilaisia muoveja, kuten leluja, tuttipulloja tai muovijätteen käsittelyä.

Teollisuuden olisi myös tutkittava, kuinka paljon etenkin lapsille ja naisille suunnatuista muovituotteista irtoaa nano- ja mikromuovia.

Mikro- ja nanomuovit ovat niin pieniä, että ne voivat kulkeutua keuhkoihin ja istukkaan. Ne voivat myös sisältää terveydelle haitallisia kemikaaleja.

Mikromuovia istukassa

Raution mukaan muoveihin liittyviä kemikaaleja on tutkittu aiemmin, mutta muovipartikkeleita ei.

Tutkimusta ei ole myöskään erityisesti suunnattu nuoremmille ikäryhmille, vaikka he ovat kehityksensä ja kasvunsa vuoksi hyvin haavoittuvaisia.

Tutkimustietoa siitä, kuinka paljon lapsiin kulkeutuu mikromuovia ei ole tällä hetkellä. Useissa tutkimuksissa kuitenkin arvioidaan, että lapsiin kulkeutuu mikromuovia jo sikiövaiheessa.

Mikromuovia on löydetty esimerkiksi istukasta.

Raution mukaan muoveista tarvitaan lisää tietoa ja niiden käytön vähentäminen on tärkeää, sillä vasta ajan mittaan nähdään, mitä mikromuovit aiheuttavat.

– Lähitulevaisuudessa on kiireesti tutkittava raskaudenaikaisen nano- ja mikromuovialtistumisen vaikutuksia sikiön ja lapsen kehitykselle sekä tuttipulloista ja pakkauksista peräisin olevien muovien kulkeutumista elimistössä ja niiden vaikutuksia lapsiin.

Tutkimusryhmän katsausartikkeli julkaistiin Environmental Health Perspectives -julkaisussa 26.1.2022.

Lue lisää: Tutkimus: Valtaosa Jäämeren mikromuovista on peräisin pyykkäämisestä – vaatteiden polyesterikuituja löytyi jopa pohjoisnavan vesistä