Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Polttopuut ovat menneet kuin kuumille kiville, ja nyt klapien hinta uhkaa nousta – moni yrittäjä myy jo "ei oota"

Sähkön hinta ja lisääntyneet etätyöt ovat kasvattaneet polttopuiden menekkiä myös Kanta-Hämeessä. Samalla kustannukset klapien tekemisessä ovat nousseet, joten hinnankorotukseen on painetta.

Polttopuun ostajat ovat olleet tänäkin vuonna ajoissa liikkeellä, ja Hämeessä alkaa paikoin olla jopa pulaa klapeista. Toimittaja Harri Oksanen ja video Ville Välimäki.
  • Johanna Talasterä

Polttopuun myyjien varastot ovat huvenneet ja tämän talven klapit on Suomessa monin paikoin myyty loppuun. Tämä johtuu puun lisääntyneestä kysynnästä. Sähkönhinnan kohoaminen pilviin on entisestään lisäännyt polttopuun kysyntää.

Monen kantahämäläisen polttopuumyyjän nettisivulla ja sometilillä kerrotaan, että uusia klapeja saadaan odotella tulevaan kesään. Hattulalainen polttopuuyrittäjä Teemu Salvisto kertoo, että myytävää ei enää tänä talvena ole.

– Tällä hetkellä myydään “ei oota”. Kaikki on myyty, mitä viime talvena tehtiin.

Asiakkaat ovat olleet liikkeellä tavallista aikaisemmin ja puuta on ostettu isompia määriä kerrallaan.

– Jos aikaisemmin tilattiin kolme kuutiota, niin nyt on otettu neljä, jopa viisi kuutiota. Ihmiset varautuivat siihen, että sydäntalvella ei enää välttämättä saa ostettua polttopuita, kertoo Teemun Polttopuuta pyörittävä Salvisto.

Mies punaisessa takissa katsee pinottuja lumisia puunrunkoja.
Moni on ostanut tänä talvena klapeja varastoon, sanoo polttopuita myyvä Teemu Salvisto. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Yrittäjä ounastelee, että pilviin noussut sähkön hinta on vaikuttanut puun menekkiin.

– Ehkä pandemiakin on lisäksi vaikuttanut. Ihmiset tekevät etätöitä ja lasten harrastukset ovat olleet tauolla, joten ollaan enemmän kotona. On aikaa lämmitellä enemmän puilla.

Kustannusten nousu lisää painetta korottaa klapien hintaa

Joillakin myyjillä saattaa vielä olla klapeja, mutta asiakkaan on nähtävä enemmän vaivaa löytääkseen ostettavaa. Esimerkiksi yrittäjä Ilpo Inkiläinen Linnan Klapista kertoo, että polttopuita löytyy.

– Uskoisin, että pystymme myymään puita myös tämän talven ajan. Meillä on ulkovarasto vielä avaamatta, joten sieltäkin saadaan apuja, jos puut uhkaavat loppua.

Mies seisomassa seisomassa polttopuuvarastossa.
Ilpo Inkiläinen kertoo, että klapimotin hinta vaihtelee tällä hetkellä noin kuudestakymmenestä eurosta suunnilleen yhdeksäänkymmeneen euroon. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Polttopuiden hinta määräytyy sen mukaan mitä puuta ja kuinka paljon asiakas tarvitsee. Osa myy klapeja pinokuutioittain, osa taas heittokuutioittain. Jotkut myös lavoittain.

Kustannusten kasvaessa puukauppiailla on paine korottaa hintoja.

– Moto-kustannukset ovat nousseet. Lisäksi on ajokustannuksia, kun puut ajetaan tien varteen ja tuodaan sieltä rekka-autolla meille, missä klapit tehdään. Jos lasketaan kuinka paljon sähkönhinta ja polttoainekustannukset ovat nousseet, niin polttopuiden hintaa pitäisi korottaa 20-25 prosenttia, sanoo Ilpo Inkiläinen.