Väkivalta on läpi historian ollut hyvin suosittu keino yrittää ratkaista konflikti. Törmään väkivaltaan työssäni, kun sovittelen työyhteisöjen ja naapurustojen konflikteja.
Väkivallassa ei aina ole kyse fyysisestä tappelusta: konflikteissa turvaudutaan usein myös henkiseen väkivaltaan tai uhkailuun. Väkivalta ei myöskään aina ole suoraa, vaan se voi piillä myös rakenteissa. Rakenteellinen väkivalta on sitä, kun taloudellinen epätasa-arvo, tai poliittinen ja hallinnollinen järjestelmä tuottaa epäoikeudenmukaisuutta.
Usein pohjana kaikelle, väkivalta on myös kulttuurista: sellaisia syvään juurtuneita ja pinttyneitä käsityksiä, uskomuksia, asenteita ja ideologioita, joilla suoraa ja rakenteellista väkivaltaa oikeutetaan.
Sovittelusta ei ole ratkaisijaksi kaikkeen väkivaltaan. Sen avulla voidaan kuitenkin käsitellä ihmisten välillä tapahtuneita tekoja. On hyvin rohkaisevia kokemuksia siitä, että sovittelun avulla satuttavat teot voi kääntää oppimiseksi, joka ennaltaehkäisee tekojen uusiutumista.
Sovittelussa konfliktin osapuolet tuodaan yhteen keskustelemaan puolueettoman ja ulkopuolisen henkilön avulla tapahtuneesta – ja siitä, miten tilanteen voisi ratkaista. Asiaa käsitellään niiden kesken, keitä se koskee. He määritelevät myös sen, miten tilanne korjataan.
Ihmisten on saatava itse omistaa oma konfliktinsa, koska he itse parhaiten tietävät, mitä tarvitsevat sen ratkaisemiseen.
Sovittelu perustuu ajatukseen niin sanotusta restoratiivisesta eli korjaavasta oikeudesta. Se on tavallaan vaihtoehtoinen katse oikeusjärjestelmälle. Kun oikeudenkäynnissä punnitaan, kuinka pahasti jokin teko on rikkonut lakia, sovittelussa punnitaan sitä, kuinka pahasti teko on rikkonut osapuolten välistä suhdetta.
Restoratiivisen oikeuskäsityksen mukaan ihmisten on saatava itse omistaa oma konfliktinsa, koska he itse parhaiten tietävät, mitä tarvitsevat sen ratkaisemiseen. Siksi ulkopuolisen asiantuntijan tulee ainoastaan auttaa osapuolia käymään rakentava keskustelu. Lähestymistavan vahvuus on, että tapahtumien selvittelyssä huomioidaan osapuolten tarpeet. Silloin on mahdollista päästä lähelle väkivallan juurisyitä.
Mielikuvissa väkivallantekijät pääsevät sovittelussa helpolla ja uhrit joutuvat altistumaan pelottavalle tilanteelle.
On aina tarkkaan mietittävä, voiko osapuolia tuoda turvallisesti yhteen keskustelemaan tapahtuneesta. Siksi kohtaaminen valmistellaan huolellisesti. Silti sovittelua epäillään usein huonoksi keinoksi ratkaista ongelmia. Sitä pidetään liian pehmeänä väkivallan tekijälle – ja liian kovana uhreille. Mielikuvissa väkivallantekijät pääsevät sovittelussa helpolla ja uhrit joutuvat altistumaan pelottavalle tilanteelle.
Olen ollut mukana useissa sovitteluissa, joissa väkivallan kierre on saatu loppumaan. Usein se vaatii näkökulman muutoksen: väkivaltaa ei katsota ongelmana, vaan henkilön ongelmanratkaisukeinona. Jos vain väkivalta nimetään ongelmaksi, se tuottaa ongelmapuhetta: puimista ja päivittelyä. Ongelmapuhe jää päälle – ja usein se alkaa tuottaa omaa todellisuuttaan.
Silloin väkivallantekijät leimautuvat, eikä heiltä enää odoteta toisenlaista käytöstä. Väkivallan uhritkaan eivät hyödy tekijän leimaamisesta. Mutta jos väkivaltaa ei katsota ihmisen ominaisuutena, vaan hänen käyttämänä keinona, tarjolle tulee mahdollisuus valita ja oppia muita ongelmanratkaisukeinoja.
Ongelmapuhe jää päälle – ja usein alkaa tuottaa omaa todellisuuttaan.
Olen nähnyt joissakin nuorten välisissä konflikteissa, kuinka he oppivat, muuttavat toimintaansa ja alkavat ratkoa ongelmiaan puhumalla väkivallan sijaan, mutta aikuisten ongelmapuhe ei hellitä. Nuoret ovat aikuisten silmissä niin leimaantuneita, etteivät he saa uutta mahdollisuutta. Sellainen tilanne on oikeastaan itsessään rakenteellista väkivaltaa.
Kaipaan väkivallasta käytyyn keskusteluun toivoa. Kaipaan julkisuuteen lisää esimerkkejä siitä, kuinka väkivallan sijaan on opittu kyky keskustella. Sovittelu ei ole pehmeä keino, sillä on kova paikka istua alas ja puhua inhottavasta tilanteesta ja vaikeista tunteista.
Miriam Attias
Kirjoittaja on konfliktinratkaisun ammattilainen, joka työskentelee työnohjaajana ja sovittelijana. Hän tutkii parhaillaan sitä, miten meidän tulisi toimia, jotta konfliktit tulisivat ratkaistuksi yhteiskuntarauhaa rakentavalla tavalla.
Kolumnista voi keskustella 12.2. klo 23.00 saakka.