Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ennätyspitkiä hammashoidon jonoja saatu lyhennettyä lisätöillä, vuokratyövoimalla ja palveluseteleillä Keski-Pohjanmaalla

Koronapandemia vaikeuttaa edelleen hammashoitoa, muun muassa henkilön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet ja hoitokäynnit edelleen pitkiä.

Hammaslääkäti ja -hoitaja kasvomaskit ja suojavisiirit yllään antamassa potilaalle hoitoa.
Hammaslääkäri Tomas Pått ja hoitaja Janika Kivelä hoitavat potilasta vuonna 2020 kasvomaskien ja suojavisiirien kanssa. Kuva: Kalle Niskala / Yle
  • Iina Kluukeri

Keski-Pohjanmaalla ennätyspitkiä hammashoidon jonoja on saatu merkittävästi purettua, mutta tilanne on edelleen hankala.

Pahimmat jonot ovat Kokkolan kaupungin alueella, missä noin 1 000 ihmistä odottaa kiireetöntä hoitoa. Heistä 60 on jonottanut yli puoli vuotta eli yli hoitotakuuajan. Vielä vuoden 2020 lopulla yli 6 kuukauden jonossa oli jopa 1 400 potilasta.

Perhon- ja Lestijokilaaksossa kiireetön aika menee noin 3–4 kuukauden päähän eli tilanne on hoitotakuun mukainen.

Tällä hetkellä jonoja puretaan henkilökunnan omalla lisätyöllä, palvelusetelitoiminnalla sekä vuokratyövoimalla viikonloppuisin. Viime huhtikuussa palveluseteleitä ryhdyttiin antamaan yksityisille palvelutuottajilla.

– Niillä on voitu hoitaa yksityisellä puolella hammasten lohkeamisia, joita on paljon. Näin on voitu vapauttaa omaa henkilökuntaa ruuhkien purkuun, kertoo suun terveydenhuollon palvelualuejohtaja ja johtava ylihammaslääkäri Martti Lilja.

Lue seuraavaksi:Hoitojonot venyneet reippaasti Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä – pitkään hoitoa jonottaneita on ennätyksellisen paljon

Palvelusetelitoiminnan laajentaminen on yksi merkittävimpiä keinoja ruuhkien purkuun.

– Toiminnan laajentamiseen on haettu rahoitusta. Seteleillä on saatu koko alueen suun terveydenhuollon voimavarat valjastettua jonojen purkuun, huomauttaa Lilja.

Kiireellinen hoito pyörii hyvin. Soitella on toimiva ilta- ja viikonloppupäivystys, joka palvelee Soitea laajempaa aluetta.

Silti koronapandemia näkyy edelleen hammashoidossa monella tapaa hammashoidossa.

Tarkat hygienia-, suojautumis- ja hoitotoimenpideohjeiden takia hidastavat hoitoa ja käynnit ovat sen vuoksi pidempiä. Lisäksi yllättäviä perumisia tulee koronaepäilyjen tai sairastumisten vuoksi. Myös henkilökunnan sairauspoissaoloja on ollut paljon.

– Korona alettua ei ole päästy käyntimäärissä vuoden 2019 tasolle lainkaan. Ilmiö on valtakunnallinen.

Lue myös:

Hammashoidossa odotettavissa syksyllä valtavat jonot – kriisimaakunnassa huolettaa edessä oleva tuhansien potilaiden suma: "Pahin tilanne vuosikymmeniin"

Hammashoidon jonojen purkua hidastaa myös pelko – "Jotkut potilaat eivät tohdi tulla, koska henkilökuntaa ei ole rokotettu"