Kun ryhtyy tarkemmin perehtymään Lapin luontoon, niin ympäristön kasvillisuudessa ja eläimistössä voi havaita muun muassa “sutinaa ja suhmurointia”. Yksi luontoiltojen esitelmöitsijöistä on biologi, toimittaja ja eräopas Minttu Heimovirta. Hän valaisee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kasvien monipuolisuutta teemallaan “Tiesitkö, että kasvitkin huijaavat, manipuloivat , kommunikoivat ja ja murhaavat?”.
Heimovirran mukaan saalistaminen ei ole eläinten yksinoikeus, vaan kasvit ovat taitavia saalistamaan liikkuvaa ravintoa. Kasvit käyttävät metsästykseen kemikaaleja, harppuunaa, vahvoja leukoja ja liimaa, kuten kihokki, kertoo Minttu Heimovirta esitelmässään.
Luontoiltoja järjestetään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston luontokeskus Kellokkaassa Ylläksellä, Pallastunturin luontokeskuksessa ja Tunturi-Lapin luontokeskuksessa Hetassa. Tapahtumat olivat luontokeskuksissa tauolla kaksi kaksi vuotta koronapandemian vuoksi.
– Luontoillat ovat olleet erittäin suosittuja meidän kaikissa luontokeskuksissa ja kiinnostavuus riippuu toki aina aiheesta, joka on esillä, kertoo viestintäpäällikkö Heidi Siira Metsähallituksen Luontopalvelusta.
Luontoiltojen aiheet käsittelevät kevään aikana useita eri teemoja, kuten Lapin kasvillisuutta, eläinlajeja ja retkeilyä. Yksittäisistä aiheista esille nousevat ilmastonmuutoksen vaikutukset lintulajeihin, luonnonmetsien kohtalo, revontulet ja kasvien monipuolinen elämä.
– Ihmisiä kiinnostavat luontoaiheiden esittelyt ja valokuvien kautta kerrotut matkat. Aiheet vaihtelevat meillä laidasta laitaan, kertoo viestintäpäällikkö Siira.
Luontoiltoja järjestetään viikoittain kaikissa kolmessa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston luontokeskuksessa. Tiistaisin ilta on Pallastunturilla, keskiviikkoisin Hetassa ja torstaisin Ylläksellä.
Aiheiden ohella puhujien ammattikirjo on laaja, sillä äänessä ovat toimittajat, tutkijat, kirjailijat, biologit, astrofyysikot ja Metsähallituksen ammattilaiset.