Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Tunteen on välityttävä kuvasta, ei tekstistä", sanoo sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo

Palkittu sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo uskoo kuvan voimaan. Hänen teoksissaan tunne välittyy ruutujen hahmoista, ei puhekuplien teksteistä.

Tiitu Takalo haluaa, että sarjakuvassa tunne näkyy kuvassa, ei tekstissä
  • Matti Toivonen

Tamperelainen sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo on jälleen ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Takalon kootut sarjakuvanovellit Rakkaus on köyhän rikkaus (Suuri Kurpitsa, 2021) näyttää 22 vuoden aikana syntyneitä sarjakuvia kommenttipalstalla höystettynä.

Kommenteissa Takalo avaa tekniikoiden lisäksi maailmaa, jossa sarjakuvat syntyivät. Kommenteissa on anekdootteja kuvien hahmoista, heidän vaatteistaan, baareista, keikkapaikoista, alakulttuurin eri ilmenemismuodoista.

Takalo on ennakoinut omissa töissään jopa sen, kuinka seksuaaliselta häirinnältä ei enää ummisteta silmiä. Tuuli ja myrsky käsitteli punk-piirien seksuaalista väkivaltaa jo vuonna 2009.

– Meetoo on muuttanut ehkä eniten sitä, mitä siedetään. Sukupuolille asetetut odotukset ovat myös muuttuneet, mutteivät kuitenkaan kovin paljon.

Samaan hengenvetoon Takalo toteaa, että painotekniikan kehitys on antanut sarjakuvan tekijälle lisää mahdollisuuksia.

Tekniikoita ja tyylejä joka lähtöön

Kuvataiteilijan koulutuksen hankkinut Takalo pystyy vaihtamaan tekniikasta ja tyylistä toiseen vaivattomasti.

Kun Kehä-albumi (2007) julkaistiin Ruotsissa, ruotsalaiskustantaja ihmetteli, miten sävypaperille piirretyt kuvat oikein ovat syntyneet.

– Ihan normaali piirustustapa keskiajalta lähtien, ajattelin. Mutta ehkei sitten niin tavallinen sarjakuvissa.

Polkupyörällä ja Turussa!

Parhaillaan Takalo piirtää laajaa teosta polkupyöräilyn historiasta. Se sijoittuu Turkuun, mikä on melkoinen kädenojennus Tampereen likalta.

Ympäristö on tosin ennalta valittu: sarjakuvan lähtökohtana on Tiina Männistö-Funckin tutkimus kaupunkiliikenteen ja kaupunkitilojen historiasta, joka keskittyy Turkuun.

Takalo ei viihdy somessa, mutta hänen teoksiensa syntyä voi seurata blogisivuilta https://tiitu.sarjakuvablogit.com/.

Sarjakuva-Finlandian valitsee tänä vuonna kirjailija Virpi Hämeen-Anttila. Voittaja selviää 25. maaliskuuta Tampere kuplii -sarjakuvatapahtuman yhteydessä.

Katso Tiitu Takalon koko vierailu Puoli seiskassa tästä: