PALERMO Kun esittää toimittajana raskauttavia väitteitä ihmisistä, olivat he sitten oikeuslaitoksen tai virkavallan edustajia tai mafiarikollisia, on varauduttava seurauksiin.
Sen tietää sisilialainen toimittaja Marco Bova, 32, joka on kirjoittanut Italiassa järjestäytyneestä rikollisuudesta kymmenen vuotta.
Hän kertoo esimerkin siitä, mitä tapahtui, kun hän julkaisi viime vuonna kirjan, joka kertoi siitä, miksi sisilialaisen Cosa Nostra -mafiajärjestön vaikutusvaltaisimpiin johtohahmoihin kuuluvaa miestä Matteo Messina Denaroa ei ole saatu kiinni lähes 30 vuoden yrityksistä huolimatta.
– Tiesin, että eräs tuomari nostaisi minua vastaan syytteen, enkä olisi enää tervetullut erään kaupungin syyttäjänvirastoon, Bova sanoo työhuoneellaan Palermossa.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku suuttuu Bovan julkaisuista. Bova ja juttuja julkaisseita tahoja on haastettu oikeuteen yli kymmenen kertaa. Suuri osa syytteistä on kaatunut tutkintaan, mutta kaksi on päätynyt oikeuden käsittelyyn.
Usein juttujen kohteet vaativat rangaistusta kunnianloukkauksesta tai valtavia korvauksia. Sellainen juttu on Bovalla käynnissä tälläkin hetkellä.
Viikkolehti l’Espresso julkaisi viime lokakuussa Bovan artikkelin, jossa hän paljasti, että kauan sitten paenneet mafiapomot ovat alkaneet palata rikollisjärjestön syntyseuduille. Jutussa esiintynyt henkilö vaatii nyt toimittajalta jopa puolen miljoonan euron korvauksia.
Bovaa ei ole tuomittu kertaakaan. Hän kertoo tekevänsä juttujensa taustatyöt pilkuntarkasti.
– Eniten pelottaa se, että joskus erehtyisin. Mutta tämä on työtäni ja olen valmis ottamaan vastaan seuraukset. Nämä faktat on välttämätöntä saada julkisuuteen, hän sanoo.
Toimittajille satoja uhkauksia vuodessa mafialta
Italian järjestäytyneet rikollisorganisaatiot eli mafiajärjestöt pyrkivät tänäkin päivänä rajoittamaan toimittajien sananvapautta.
Tämä käy ilmi Italian valtakunnallisen journalistiliiton alaisuudessa toimivan Ossigeno per l’Informazione -järjestön tilastoista, joiden mukaan 495 italialaista toimittajaa sai osakseen uhkauksia vuonna 2020.
Järjestöstä kerrotaan Ylelle, että noin 30 prosenttia näistä uhkauksista on peräisin järjestäytyneiltä rikollisorganisaatioilta. Italiassa toimittajia myös elää poliisin ympärivuorokautisessa suojeluksessa rikollisjärjestöiltä saamiensa uhkausten takia.
1990-luvulle asti Italian mafiajärjestöt myös surmasivat toimittajia ja tuomareita.
Vuonna 1989 Sisiliassa syntyneen Bovan varhaisin mafiaan liittyvä muisto on teksti, joka toistui synnyinkaupunki Trapanin talojen seinissä: Mauro elää. Se viittasi toimittaja Mauro Rostagnoon, jonka Cosa Nostra -mafiajärjestö murhasi autoonsa 1980-luvun lopulla.
Sittemmin mafioiden toimintatavat ovat muuttuneet. Yleisin tapa pyrkiä vaientamaan toimittajia on nyt rikosilmoitukset ja syytteet, joista moni on tekaistuja, kertovat myös Ossigeno per l’Informazione -järjestön tiedot.
Mafia ei ole enää verta, luoteja ja räjähteitä
Myös Bova turvaa selustaansa arjessa erilaisin käytäntein. Hän on salannut kotinsa ja toimistonsa osoitteet. Arkaluontoisista asioista puhutaan lähteiden kanssa vain kasvotusten, ulkona julkisilla paikoilla.
Silti hän korostaa, ettei tunne henkeään uhatuksi.
– Ne ajat, jolloin Sisilian mafian toimintaan kuului verta, luoteja ja räjähteitä, ovat ohi. Nykyisin Cosa Nostra on voimakas, koska se on soluttautunut päätöksentekoon ja bisnesmaailmaan, Bova sanoo.
Bovan työ vaatii paikallistuntemusta, pitkän aikavälin seurantaa, arkistojen ja asiakirjojen perkaamista ja tietojen yhdistelemistä.
– Esimerkiksi yhden kesän vietin kokonaan kirjastossa lukemassa vanhoja lehtiä. Mutta ei se paina, päinvastoin, en malta odottaa, että pääsen takaisin arkistoon, hän sanoo.
Bova tekee tutkivien juttujen lisäksi uutistoimittajan työtä italialaiselle uutistoimisto AGI:lle. Joskus paljastukset nousevat yhdistelemällä vanhoja tietoja siihen, mitä nyt tapahtuu. Tärkein työväline on päässä oleva tietopankki, Bova sanoo.
– Juttuja on syntynyt myös seuraamalla mitättömiltä vaikuttavia paikallisuutisia, jotka eivät näennäisesti liity mitenkään mafiaan, mutta kun tietää taustan, niin löytyykin yhteys.
Suhteet tietolähteisiin avain
Kaiken keskiössä on hyvä ja kestävä suhde tietolähteisiin. Välillä Bova on käynyt lähteiden kanssa illallisella, kävelyllä tai vuorikiipeilemässäkin.
Juuri ennen Ylen haastatteluakin Bovan toimiston ikkunan taakse on yllättäen ilmestynyt lähde: entinen talousrikoksiin keskittynyt poliisi.
Bova myöntää, että olosuhteet tekevät hänen työstään monimutkaista. Todellisissa ongelmissa hän kuitenkin kertoo olleensa vain silloin, kun erään sisilialaiskaupungin syyttäjänvirasto vaati häntä paljastamaan juttunsa lähteen.
Hätiin tuli pian ammattiliitto, ja lopulta tuomioistuin ratkaisi jutun Bovan hyväksi.
– Välillä tuntuu, että koko ulkopuolinen maailma yrittää pysäyttää työni, Bova sanoo.
Siitä huolimatta hän aikoo jatkaa.
– Ainakin nyt huomiseen asti. Sen pidemmälle en osaa sanoa, hän sanoo.
Lue myös:
Sisilialaiset kapinoivat mafiaa vastaan – suojelurahan maksamisesta kieltäydytään julkisesti
Italian mafiajärjestöjen toimittajiin kohdistamista uhkauksista kertova juttu on osa Ylen Hyvin sanottu -hanketta.