Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Klamydia leviää villimmin kuin koskaan ennen – infektiolääkäri pelkää, että osa tartunnan saaneista välttelee nyt yhteydenottoa lääkäriin

Klamydia on erityisesti nuorten aikuisten tauti. Infektioylilääkäri Pekka Suomalainen toivoo, että testeihin hakeuduttaisiin, jos taudin mahdollisuus yhtään askarruttaa.

Klamydiatest. Provrör och papper.
Etelä-Karjalassa klamydiaa todetaan vähemmän kuin Suomessa keskimäärin. Kuvituskuva. Kuva: Copyright Rex Features Ltd 2012 / All Over Press
  • Satu Krautsuk
  • Tanja Hannus

Klamydiatartuntojen määrä on noussut uuteen ennätykseen Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tilastoi viime vuonna yhteensä 16 790 klamydiatartuntaa, kun toissa vuonna niitä oli 16 280. Silloinkin liikuttiin ennätyslukemissa.

Tartuntojen määrä on noussut vuoteen 2020 verrattuna rajuimmin Pohjois-Pohjanmaalla. Sitä ennen tartuntoja todettiin maakunnassa tosin melkein yhtä paljon kuin viime vuonna.

Toisaalta monilla alueilla klamydiatartuntoja on myös tilastoitu selvästi edellisvuotta vähemmän.

Esimerkiksi Etelä-Karjalassa tartuntojen määrä on laskenut 40 prosentilla edellisvuodesta.

Klamydiatapauksia todettiin Etelä-Karjalassa viime vuonna 219, kun vuonna 2020 niitä oli 350. Sitä edellisenä vuonna eli vuonna 2019 tartuntoja oli 225. Selvää laskua on tapahtunut myös Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Vaasan seudulla.

Suurin osa tartunnoista saatu Suomesta

Etelä-Karjalan Eksoten infektioylilääkäri ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Pekka Suomalainen ei osaa sanoa yhtä selkeää syytä sille, miksi sukupuolitautien määrä on laskenut alueella. Hän toivoo, että tautitapausten väheneminen on totta eikä sitä, että testeihin ei ole hakeuduttu koronaviruksen takia.

– Emme tiedä, ovatko ihmiset vältelleet yhteydenottoa terveydenhuoltoon. He ovat voineet ajatella kaiken olevan niin ruuhkautunutta, ettei testiin kannata mennä. Tai jopa ajatelleet, etteivät kuormita terveydenhuoltoa, kun se muutenkin on kuormittunut, Suomalainen pohtii.

Anonyymi nainen makaa vuoteellaan puhelin kädessään.
Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen muistuttaa ihmisiä hakeutumaan sukupuolitautitesteihin, jos taudin mahdollisuus yhtään askarruttaa. Kuvituskuva. Kuva: Antti Eintola / Yle

Yle uutisoi vuonna 2018 iäkkäiden miesten itään suuntautuvista seksimatkoista, joiden tuliaisina on ollut HIV-tartuntoja. Infektioylilääkärin arvion mukaan syy klamydiatartuntojen vähenemiseen ei kuitenkaan ole seksimatkojen tyssääminen kiinni olevaan Venäjän rajaan.

– Klamydiatartunnat ovat yleensä aina olleet kotoperäisiä, tai miehille niitä on tullut jonkin verran Thaimaasta. Varmasti Venäjän-kävijät ovat yleensä käyneet testeissä enemmän kuin moni muu, Suomalainen sanoo.

Etelä-Karjalassa klamydiaa todetaan muutenkin vähemmän kuin Suomessa keskimäärin. THL:n mukaan vuosittainen vaihtelu on normaali ilmiö etenkin silloin, jos tapausten määrä on pieni.

– Yhden vuoden perusteella ei voida päätellä, onko esimerkiksi tapahtunut merkittäviä muutoksia käyttäytymisessä, vaan tarvitaan pidemmän aikavälin seurantaa, sanoo THL:n erikoistutkija Kirsi Liitsola.

Valtaosa klamydiatartunnoista todetaan 15–29-vuotiailla nuorilla tai nuorilla aikuisilla. Kirsi Liitsola sanoo, että todettujen tapausten määrään vaikuttaa seksikäyttäytymisen lisäksi myös palveluiden saatavuus ja käyttö.

– Klamydia on usein oireeton tai oireet ovat niin vähäisiä, ettei sitä osata epäillä ja hakeutua testiin. Näin osa tartunnoista jää näin toteamatta ja hoitamatta. Hoito estää taudin etenemisen ja on oleellinen tartuntaketjujen katkaisemisessa.

Testimääristä ei ole tarkkaa tietoa

Diagnosoitujen tapausten määrää on riippuvainen seksikäyttäytymisen lisäksi testausaktiivisuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ei kuitenkaan ole kansallista rekisteriä, jonka perusteella voisi arvioida koronapandemian vaikutusta seksitautitestaukseen Suomessa.

Koronapandemian vaikutukset kuitenkin näkyvät yleisesti etenkin sellaisissa taudeissa, joiden leviämistä ehkäisevät samat hygienia- ja rajoitustoimet kuin koronaviruksen.

Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen muistuttaa ihmisiä hakeutumaan sukupuolitautitesteihin, jos taudin mahdollisuus yhtään askarruttaa.