Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Puhumattomuus ja riitely vievät yhä useamman parin kirkon ammattiauttajan pakeille Etelä-Pohjanmaalla

Terapian tarve parisuhdeongelmiin lisääntyy vuosittain.

Kaksi henkilöä rappusissa.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Iina Kluukeri

Parisuhdeongelmiin haetaan Etelä-Pohjanmaalla kirkon perheneuvonnasta yhä ahkerammin apua.

Keskusteluavun kysyntä kasvaa vuosittain. Viime vuonna neuvontaa sai 800 ihmistä. Määrä on 30 edellisvuotta enemmän.

Eniten terapiaan hakeudutaan vuorovaikutusongelmien eli riitelyn ja kommunikointivaikeuksien takia. Parisuhdetta kuormittavat taloudellisten paineiden lisäksi myös riippuvuudet ja uskottomuus.

Erimielisyyttä tuovat arjen töiden epätasainen jakautuminen sekä ristiriidat omien ja perheen tarpeiden välillä. Myös läheisyys, hellyys ja seksi sekä kunnioitus toista kohtaan ovat usein käsiteltäviä asioita.

Koronapandemia ei ole perheneuvontaa juuri kuormittanut.

– Aina kun epidemiatilanne hieman helpottaa, se näkyy meillä pienenä piikkinä. Muuten täällä käsiteltävät asiat on ikuisia ja toistuvia, kuvailee Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Markku Orsila.

Viime vuonna Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksessa kirjattiin noin 3 000 käyntiä. Niistä valtaosa eli 70 prosenttia oli parien yhteisiä istuntoja. Asiakkaista miehiä on noin 42 prosenttia.

Silti apua ei tarvitse juurikaan jonottaa.

– Pystymme tarjoamaan terapiaa kahdessa viikossa lähes poikkeuksetta ja tässä ollaan aika hyvin pysytty, sanoo Markku Orsila.

Keskivertoasiakas on noin hieman alle 40-vuotias, avioliitossa elävä kahden lapsen vanhempi.

Perheneuvonta on asiakkaille ilmaista, eikä kirkon jäsenyyttä edellytetä.

Lue myös:Korona voi kurittaa parisuhdetta toden teolla – viisi vinkkiä ärsyyntymisen vähentämiseksi