Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Airiston Helmi -tutkinnan verovyyhti siirtyy syyttäjälle – rahanpesututkinta jatkuu edelleen

Poliisi on selvittänyt nyt valmistuneessa ja syyteharkintaan siirtyvässä esitutkinnassa, onko yhtiön toiminnassa syyllistytty laajamittaisiin talousrikoksiin. Samaan kokonaisuuteen liittyvä rahanpesuepäilyä koskeva tutkinta on edelleen kesken.

Vyer vid Airiston Helmi.
Poliisi teki huomiota herättävän operaation Airiston Helmen kiinteistöihin vuonna 2018. Arkistokuva.
  • Johanna Lehtola

Airiston Helmi -yritykseen kohdistuva laaja talousrikostutkinta siirtyy syyteharkintaan, kertoo keskusrikospoliisi.

Airiston Helmi -yhtiön tiloihin tehtiin vuonna 2018 syksyllä laaja ratsia ja poliisi on siitä lähtien tutkinut laajaa ja monisyistä rikoskokonaisuutta.

Poliisin esitutkinnan mukaan Airiston Helmi -yhtiö on käyttänyt pimeää työvoimaa ja välttänyt siten veroja ja työeläkevakuutusmaksuja yhteensä noin 2,85 miljoonaa euroa. Poliisi on tutkinut kokonaisuutta nimikkeillä törkeä veropetos, törkeä työeläkevakuutusmaksupetos ja törkeä kirjanpitorikos.

Esitutkinnassa on asetettu omaisuutta vakuustakavarikkoon noin 1,8 miljoonan euron arvosta. Poliisi epäilee rikoksista yhteensä 12 henkilöä.

– Esitutkinta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoinen ja laaja, minkä osoittaa esimerkiksi noin 20 000 sivua pitkä esitutkintapöytäkirja. Tutkinnan kestoon ovat vaikuttaneet mittavat datatakavarikot sekä oikeus- ja virka-apupyynnöt, joita on tehty yli 20 maahan. Esitutkinnassa on tehty laajaa yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten viranomaisten kanssa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Mikko Laaksonen keskusrikospoliisin tiedotteessa.

Keskusrikospoliisi kertoo, että esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteennostamisen määräaika on 10. kesäkuuta.

KRP:n esitutkinta rahanpesuepäilyistä jatkuu edelleen

Samaan kokonaisuuteen liittyvä esitutkinta koskien rahanpesuepäilyä on edelleen kesken.

Keskusrikospoliisi kertoo tiedotteessaan, että tutkinnassa odotetaan keskeneräisiä oikeusapuvastauksia, joilla on keskeistä merkitystä esitutkinnan etenemisen kannalta.

Poliisilla on edelleen takavarikossa tähän tutkintaan liittyviä käteisvaroja noin 3,5 miljoonaa euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on jatkanut poliisin pyynnöstä tässä tutkinnassa syytteennostamisen määräaikaa 15. heinäkuuta saakka.

Lue lisää:

Viranomaiset haluavat lisää keinoja puuttua ulkomaalaisten hämäriin kiinteistökauppoihin – Ukrainan sota kiristi suhtautumista ostoihin jo nyt

Keskusrikospoliisi sai jälleen lisäaikaa Airiston Helmi -tutkintaan – epäillyn pyyntö rahojen takavarikon päättämisestä hylättiin

Airiston Helmen tutkinnan valmistuminen venyy edelleen – tutkintamateriaalin laajuus yllätti poliisinkin

Airiston Helmen miljoonatakavarikko jatkuu – syytteiden nostolle vuoden lisäaika