Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pieksämäen uuden liikuntahallin vuokrat liian kalliita paikallisille urheiluseuroille

Pieksämäen uusi Bola -liikuntahalli on taloudellisessa ahdingossa jo puolen vuoden toiminnan jälkeen. Hallin käyttö on jäänyt ennakoitua vähäisemmäksi ja aukioloaikoja on supistettu.

Bola liikuntakeskus, Pieksämäki, 260222
Bola liikuntakeskus avattiin syksyllä 2021 Pieksämäen vanhan Urheilutalon ja uimahallin naapuriksi. Kuva: Markku Tuhkanen / Yle
  • Markku Tuhkanen

Pieksämäelle elokuussa 2021 valmistunut Bola liikunta- ja hyvinvointikeskus ei ole onnistunut saamaan paikallisia urheiluseuroja asiakkaikseen toivotulla tavalla.

Palloseurat pitävät hallivuokraa liian kalliina ja tarjottuja sopimusehtoja joustamattomina. Seurojen edustajat ovat myös paheksuneet sitä, että Bola-hallin heikko tilanne on julkisuudessa kaadettu heidän syykseen.

Bola Liikuntakeskus Oy toimitusjohtaja Aki Lindroos 040322
Bola Liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtaja Aki Lindroos toivoo Pieksämäen kaupungilta tukirahaa, jotta vuokria voidaan laskea. Kuva: Markku Tuhkanen / Yle

Bola liikuntakeskusten toimitusjohtaja Aki Lindroos toivoo nyt, että Pieksämäen kaupunki tulisi avuksi hankalaan tilanteeseen.

Lindroos kertoo, että normaali kaupallinen tuntihinta Bola-halleilla Suomessa on 80-85 euroa.

– Pieksämäellä jo aloitusvaiheessa kaupunki vaati uuteen halliin 50 euron tuntihintakattoa paikallisille urheiluseuroille ja tähän suostuttiin. Puolen vuoden toiminnan jälkeen on kuitenkin paljastunut, että 50 euron tuntihintakin on paikallisille urheiluseuroille liikaa.

Urheiluseurat Pieksämäellä ovat tottuneet selvästi halvempiin tilavuokriin vanhoissa liikuntatiloissa eikä niillä ole taloudellisia valmiuksia korkeampiin vuokriin. Ikääntyvän väestön joukosta ei myöskään ole odotettavissa merkittäviä määriä uusia harrastajia.

Bola Liikuntakeskus toivookin nyt kaupungilta tukirahaa, jotta hallin vuokrahintaa pieksämäkeläisille urheiluseuroille voidaan laskea.

Lue myös:

Pieksämäen uusi liikuntakeskus saa käyttäjien hyväksynnän – kuntosalikäyttäjät: "Nyt on homma hanskassa"

Pieksämäelle odotettu Hiekanpään liikunta- ja hyvinvointikeskus on valmistunut