Minulla on pelkosairaus. Se tarkoittaa, että hermostoni toimii yliaktiivisesti heti, kun havaitsen pelonaiheita, vaikka pieniäkin. Koska olen joutunut kehittämään keinoja selvitä pelkoon liittyvistä reaktioista, kerron nyt parhaat neuvoni.
Yksi. Erota omat tunteesi ilmassa leijuvista tunteista.
Tunteet tarttuvat. Se on evoluutiossamme kehittynyt tärkeä ilmiö, jota on vaikea sammuttaa silloinkaan kun pitäisi. Olemme erilaisia, ja toisilla meistä on erityisen herkistynyt kyky imuroida kollektiivisia tunteita sisäänsä. Kysyn itseltäni joka päivä: “Onko tämä minun pelkoni? Pelkäänkö minä itse jotain?”
Aika usein huomaan, että hengitykseni on pinnallista ja leukoja kiristää, vaikka itse asiassa minulla on kaikki hyvin. Havainto auttaa minua, ja samalla se auttaa muita, koska en siirrä pelkoa eteenpäin.
Sinun minäkuvallasi ei ole vaikutusta Ukrainan tilanteeseen.
Kaksi. Älä ruoki egoasi.
“Annanko itsestäni piittaamattoman kuvan, jos en seuraa ja kommentoi uutisia ja ilmaise surua tai raivoa?” Lopeta, Auli. Sinä olet ainoa ihminen maailmassa, jota kiinnostaa, millaisen kuvan itsestäsi annat. Se on silkkaa egoismia, ja on itsepetosta kutsua sitä välittämiseksi.
“Olenko paha ihminen, jos keskityn omaan elämääni, vaikka ihmiset tappavat toisiaan Euroopassa?” Lopeta, Auli. Sinä olet ainoa ihminen maailmassa, jota kiinnostaa sinun identiteettisi. Sinun minäkuvallasi ei ole vaikutusta Ukrainan tilanteeseen. Sitä paitsi olet itsekäs ihminen, jos sinua kiinnostaa eniten se, oletko itsekäs ihminen.
“Elämän keveisiin puoliin keskittyminen tuntuu ukrainalaisten hylkäämiseltä.” Kuule, ukrainalaisilla on nyt muuta ajateltavaa kuin sinun tunteesi.
On asioita, joista ei ole kukaan muu vastuussa kuin sinä.
Kolme. Tee, hyvä ihminen, velvollisuutesi.
Muistele, mistä olitkaan vastuussa henkilökohtaisesti. On asioita, joista ei ole kukaan muu vastuussa kuin sinä. Huolehdi niistä, muuten kaikki menee enemmän sekaisin.
Minulla on kolme asiaa, joista olen henkilökohtaisesti vastuussa:
- omat lapseni, heidän aineelliset tarpeensa ja turvallisuudentunteensa,
- koiran ulkoilutus ja ravinto,
- oma terveyteni, etenkin mielenterveys.
Nämä eivät ehkä ole kokonaisuuden kannalta kovin tärkeitä asioita, mutta jos jätän ne hoitamatta, ne lankeavat tavalla tai toisella muiden niskaan. Otan lisävastuuta vain, jos jää voimavaroja yli.
Kun yritin kauan sitten opettaa kuopustani hiihtämään, hän tuiskahti: “Keskity omaan suoritukseesi.” Sitä yritän pitää mielessä nytkin.
Ei tarvitse tietää, miten Ukrainan tai Yhdysvaltain presidenttien pitäisi toimia.
Neljä. Jos kukaan ei kysy, ei tarvitse olla vastauksia valmiina.
Jos sinulla ei ole vaikutusvaltaa, sinun ei tarvitse käyttäytyä niin kuin olisi. On ihan ok, ettei tiedä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon tai pitää ylimääräisiä kertausharjoituksia. Varsinkaan ei tarvitse tietää, miten Ukrainan tai Yhdysvaltain presidenttien pitäisi toimia.
On inhimillistä yrittää etsiä sekavassa tilanteessa järkeviä ratkaisuja. Mutta jos ei oikeasti ole riittävästi tietoa eikä senkään vertaa vaikutusvaltaa, pää menee vain enemmän sekaisin yrityksistä ratkoa ratkomatonta.
Jos joskus, jonain päivänä, tulee kansanäänestys Natosta, ehdit ihan varmasti perehtyä asiaan ennen kuin äänestät. Nyt ei ole pakko tietää, ei edes vaikka Taloustutkimukselta soitettaisiin sattumalta juuri sinulle.
Ylivirittyneisyys on psyykkisesti kuormittavaa, ja sillä on hintansa. Se, että Ukrainan sota aiheuttaa myös muualla maailmassa mielenterveysongelmien lisääntymistä, ei auta sodassa yhtään.
Sitten yksi itsekäs pyyntö. Jos et ole Vladimir Putinin psykiatri, älä kuvaile häntä termeillä, jotka viittaavat sairauksiin.
Me oikeat hullut raahustamme täällä terveiden ihmisten keskellä hyvin huomaamattomina, aivan ani harvoin hyökkäämme asein naapurimaihin. Ymmärrän kyllä, että en ole Ukrainan sodan uhri, enkä halua liioitella kokemaani mielipahaa. Mutta eipä sekään oikeasti auta Ukrainaa, että joku suomalainen some-villikko huutelee hullua, kun ei muuta keksi.
Auli Viitala
Kirjoittaja on mielenterveyskuntoutuja
Kolumnista voi keskustella 11.3. klo 23.00 saakka.