Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kolme georgialaista miestä murtautui Kaakkois-Suomessa 20 eri asuntoon  – saivat rikoshyötyä noin 230 000 euroa

Kolmen miehen rikollisryhmä murtautui asuntoihin yleensä päiväsaikaan, kun niissä asuneet ihmiset eivät olleet kotona. He saapuivat Suomeen joulukuun alussa.

Lukko ovessa
Miehet varastivat asunnoista muun muassa koruja ja elektroniikkaa. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Helena Korpela

Kaakkois-Suomen poliisi on saanut selvitettyä laajan asuntomurtosarjan.

Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan alueella joulukuussa liikkunut rikollisryhmä murtautui yhteensä 20 asuntoon. He anastivat asunnoista arvo-omaisuutta, kuten koruja ja elektroniikkaa.

Asuntomurtosarjan esitutkinta on nyt valmistunut. Syyteharkintaan siirtyy kolmen georgialaisen miehen tekemäksi epäillyt 16 törkeää varkautta ja neljä törkeän varkauden yritystä, Kaakkois-Suomen poliisi tiedottaa.

Rikollisryhmä sai hyötyä rikoksista noin 230 000 euroa. Heidän hallustaan saatiin anastettua omaisuutta takaisin noin 45 000 euron arvosta. Lisäksi murtautumisista asuntoihin aiheutui yhteensä noin 50 000 euron vahingot.

Huumasivat koirat lääkeaineilla

Miehet saapuivat Suomeen joulukuun alussa tarkoituksenaan murtautua asuntoihin. Teot tehtiin yleensä päiväsaikaan silloin, kun talojen asukkaat eivät olleet kotona.

Keski-ikäisten miesten epäiltiin muun muassa murtautuneen Kotkan Hirssaaressa sijaitsevaan omakotitaloon ja huumanneen talossa olleet kaksi koiraa lääkeaineilla.

Tekoihin syyllistyneet miehet otettiin kiinni Helsingissä 22. joulukuuta ja heidät vangittiin käräjäoikeuden päätöksellä 25. joulukuuta.

Kun ryhmä jäi kiinni, asuntomurrot Kaakkois-Suomessa lakkasivat. Kaakkois-Suomen alueella toimi loppuvuoden aikana kaksi erillistä toisistaan riippumatonta ryhmää, jotka tekivät asuntomurtoja lähes samalla tavalla.

Lue lisää: Varkaat murtautuivat omakotitaloon ja huumasivat asukkaan koirat – Kymenlaakson murtovyyhdistä epäillään ulkomailla asuvia miehiä