Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Venäläisen hakkeen korvaamisella on kiire – ensi talven hakkeen ja turpeen pitäisi olla kuivumassa ennen juhannusta

Askelmerkit venäläisen tuontihakkeen korvaamiseksi kotimaisilla raaka-aineilla tulee selvitä lähiviikkoina. Sopimuksia hakkeen ja turpeen toimittajien kanssa pitäisi tehdä muutamassa viikossa, jotta ne ehtisivät ensi talveksi kattiloihin.

Ilmakuva Lempeän Juvan lämpölaitoksesta.
Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Petri Vironen

Venäjän päätös lopettaa puun vienti tuo suomalaisille kaukolämpölaitokselle kasan ongelmia.

Kaukolämmössä on reilusti yli puolet suomalaiskodeista. Hakkeen osuus raaka-aineista on neljännes ja siitä lähes neljännes on ollut venäläistä haketta. Määrän korvaaminen pikavauhdilla on haastava tehtävä.

Se vaatisi lähes kahden miljoonan hakekuution tuotannon lisäystä kotimaassa pikaisella tahdilla.

– Pitkällä aikajänteellä se varmaan onnistuu, mutta ensi talveksi pitää miettiä muita ratkaisuja. On poltettava ehkä kosteampaa haketta ja käytettävä turvetta, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon johtaja Petri Pajunen arvioi.

Pajusen mukaan Venäjän torstainen ilmoitus puun viennin pysäyttämisestä sai hakkeen ostajat liikenteeseen.

– Viimeisen viikon ajan meiltä meiltä on kyselty haketoimitusten lisäämisestä. Nykyisten asiakkaiden joukossa on myös uusia asiakkaita..

Suomessa käytetään haketta kahdeksan miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä 1,6 miljoonaa on tuotu Venäjältä.

– Nuorten metsien hoidon kannalta kotimaisen hakkeen lisääminen olisi hyväkin asia, Pajunen sanoo.

"Päätöksiä tultava näillä hangilla"

Myös Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen on huolissaan tilanteesta.

– Päätöksillä tuontihakkeen korvaamisesta alkaa olla kiire. Niitä on tultava näillä hangilla, sillä sekä hakkeen että turpeen pitää olla kuivumassa jo viimeistään juhannukseen mennessä.

Tykkyläisen mielestä Suomeen pitäisi tehdä pikaisesti energiaomavaraisuus sopimus..

– Siinä pitäisi höllentää turpeesta luopumisen tahtia ja miettiä keinoja hakeurakoitsijoiden tukemiseksi ja metsänomisajien kannustamiseksi.

Turvetta lasketaan pois auton kyydistä Lempeän lämpölaitoksella Juvalla.
Turvekuormaa puretaan Suur-Savon Sähkön lämpölaitoksella Juvalla. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Turvetuotannon alasajo menossa

Turvetuotantoa on ajettu alas runsaiden kasvihuonepäästöjen takia. Turpeen osuus energian tuotannosta on pudonnut kymmenessä vuoden puoleen, noin kymmeneen prosenttiin.

Suur–Savon Sähkö pyörittää kaukolämpötoimintaa Etelä-Savon taajamissa. Vain kahdessa poltetaan enää pääsääntöisesti turvetta.

– Jo toistakymmentä vuotta kattiloita on vaihdettu hakkeelle sitä mukaan kun ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän, toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen kertoo.

Myös Juvalla ja Kangasniemellä suunnitelmat turpeen lopettamiseksi olivat pitkällä. Hieman lisäaikaa toi hallituksen viimevuotinen päätös nostaa turpeen verottomuuden alarajaa.

– Sen ansiosta voimme ajaa Juvan laitoksen sen käyttöiän loppuun. Olisi kallista korvata kunnossa olevaa rautaa. Turpeesta on päätetty luopua liian kiireellä aikataululla, Tykkyläinen sanoo.

Voit keskustella aiheesta 16.3. kello 23:een saakka.