Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Oijärven kultaesiintymä Iin ja Ranuan rajamailla kiinnostaa taas malminetsijöitä – kevään aikana merkkejä kullasta etsitään drooni-lennoilla

Oijärven kallioperä on kiinnostanut tutkijoita ja kaivosyhtiöitä jo 1990-luvulta alkaen. Esiintymä ei kuitenkaan ole vielä johtanut kaivokseen. Nyt liikkeellä on kanadalainen Gold Line Resources -yhtiö, joka osti Oijärven hankeoikeudet viime vuonna.

Oulu, Oijärvi ja Ranua karttagrafiikassa.
Yli 30 kilometrin pituinen varausalue ulottuu Oijärven länsipuolelta pohjoisen suuntaan maakuntarajan yli Ranuan puolelle. Suurin osa alueesta sijaitsee Iin puolella. Kuva: Timo Nykyri / Yle
  • Risto Ukkonen

Tutkijat ja kaivosalan yhtiöt ovat kartoittaneet ja kairanneet Oijärven kallioperää jo neljällä vuosikymmenellä. Kultaesiintymä kiinnostaa jälleen malminetsintäyhtiötä, kun kanadalainen Gold Line Resources -yhtiö valmistelee tarkempia tutkimuksia Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajamailla.

Kanadalaisyhtiö teettää huhti-toukokuussa magneettisia lentomittauksia droonilla yli 150 neliökilometrin varausalueella, kertoo vanhempi geologi Sari Romppanen. Lisäksi aluetta tutkitaan myöhemmin myös perinteisemmillä maasto- ja kairausmenetelmillä.

Gold Line Resources -yhtiö osti viime vuonna Oijärven hankeoikeudet Agnico Eagle -yhtiöltä, joka tunnetaan Kittilässä toimivasta Euroopan suurimmasta kultakaivoksestaan. Yhtiöllä oli suunnitelmia myös Oijärvelle tutkimuksineen ja malminetsintälupineen, jotka nyt ovat siirtyneet Gold Line -yhtiölle.

Geologian tutkimuskeskus tutki Oijärven kultaesiintymää jo 90-luvulla, minkä jälkeen useat yhtiöt ovat olleet kiinnostuneita alueesta. Kaivostoimintaa ei kuitenkaan ole aloitettu. Tämä ei yllätä kokenutta kaivannaisalan konsulttia Tapio Lehtoa, joka on kanadalaisyhtiön apuna Oijärven hankkeessa.

– Tämä on alalle hyvin tavallinen tilanne. Malminetsintä ja kaivoshankkeet koostuvat niin monesta palasesta, että tiedot eivät vielä ole olleet Oijärvellä riittäviä.

Lehdolla on takanaan pitkä työura muun muassa Geologian tutkimuskeskuksessa. Hän arvioi, että nyt käynnistynyt tutkimusvaihe tulee kestämään Iin ja Ranuan rajamailla useita vuosia.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.